Kunnanhallitus, kokous 12.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 142 Sosiaali- ja terveystoimen osavuosiraportti 1/2019

AurDno-2019-280

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on ohjeistanut, että toimialajohtajat raportoivat talouden ja tavoitteiden toteutumista vähintään neljä kertaa vuodessa. Vastuuyksikkökohtainen tulojen ja menojen toteutuma tammi-huhtikuussa 2019 on kirjanpidon tilanteen 3.6.2019 mukaisena esitetty esityslistan liitteinä.

Sosiaalipalvelujen tehtäväalueen kulujen  taloudellinen toteutuma tammi-huhtikuussa 2019 on 31,5 % (1450.938 €) ja tulojen 29,3% (151,157 €). Sosiaalipalveluja on voitu toteuttaa lähes käyttösuunnitelman mukaisesti. Kehitysvammaisten laitoshoidon menot ovat olleet arvioitua alemmalla tasolla. Myöskään kasvatus- ja perheneuvolapalvelut eivät ole toteutuneet arvioidusti, koska palvelujen saatavuudessa on ollut ongelmia. Myös sosiaalitoimiston henkilöstössä on ollut vaihtuvauutta. Sosiaalipalveluissa lasten laitoshoidon menot ovat kasvussa, ja perhehoidon menot ovat vähentyneet. Lastensuojelukustannuksien (noin 200.000 €) hallintoriita on edelleen vireillä. Hallinto-oikeus päätti, että Auran kunta on maksuvelvollinen, jonka johdosta on haettu valituslupaa Korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Sosiaalipalvelujen kotihoidon asiakasmaksut ja ateriamaksut ovat olleet jonkin verran arvioitua pienemmät.

Toimeentuloturvan tehtäväalueellla tavoitteet ovat toteutuneet käyttösuunnitelman mukaisesti. Kunnalle maksettavia kuntouttavan työtoiminnan korvauksia yhteensä 8324,25€  ei ole vielä kirjattu tammi-huhtikuun toteutumaan, jonka johdosta toimeentuloturvan menoissa näyttäisi olevan tason alentumista.

Terveydenhuollon tehtäväalueella laskutus tapahtuu talousarvion mukaisina tasaerälaskutuksina. Erikoissairaanhoidossa tasaerälaskutusta tarkistetaan syyskuussa loka-joulukuulle todellisen toteutuman perusteella.Terveydenhuollon menoissa erikoissairaanhoidon menot ovat arvioitua talousarviota alemmalla tasolla, mutta perusterveydenhuollon menot ylittävät arvioidun. Perusterveydenhuollossa ylitystä on tammi-huhtikuussa erityisesti perusvuodeosastohoidossa ja avosairaalan menoissa. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin jäsenkuntien käyttö suhteessa tasaerälaskutukseen tammi-huhtikuulta 2019 on ohessa esityslistan liitteenä. Auran kunnan osalta erikoissairaanhoidon käyttö tammi-huhtikuussa suhteessa tasaerälaskutukseen oli - 7 %.

Ehdotus

Esittelijä

Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perusturvalautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi esityslistan liitteenä olevan sosiaali- ja terveystoimen suppean osavuosiraportin 1/2019, ja esittää sen tiedoksi kunnanhallitukselle.

Esityslistan liitteinä ovat myös sosiaali- ja terveystoimen  tuloslaskelma tammi-huhtikuulta 2019 lautakuntaan nähden sitovalla tasolla ja VSSHP jäsenkuntien erikoissairaanhoidon käyttö suhteessa tasaerälaskutukseen tammi-huhtikuu 2019. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Joki, Kunnanjohtaja, mika.joki@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee perusturvalautakunnan osavuosiraportin tietoon saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Käsitellyt asiat