AurDno-2026-4
Hallintosääntö §44 Palvelussuhteeseen ottaminen: esihenkilö valitsee alaisuudessaan työskentelevän muun henkilöstön.
Hyvinvointikoordinaattorin vakituinen toimi oli haettavissa Kuntarekry- ja Työmarkkinatori -palveluissa ajalla 16.12.2025-6.1.2026. Määräaikaan mennessä toimea haki 78 hakijaa, joista kuusi hakemuksen, koulutuksen ja työkokemuksen perusteella parhaiten tehtävään soveltuvaa kutsuttiin haastatteluun. Hakijat haastateltiin 12.1.2026. Haastattelijoina toimivat hyvinvointijohtaja ja hallintojohtaja.
Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena oli soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi eduksi katsottiin työkokemus vastaavista tehtävistä sekä liikuntaneuvontaan liittyvä osaaminen, innostava ja kehittämismyönteinen työote, kyky itsenäiseen työskentelyyn, hyvät organisointi- ja viestintätaidot sekä erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot.
Hakemuksen, työkokemuksen ja haastattelun perusteella tehtävään soveltuu parhaiten fysioterapeutti (YAMK) Nelli Suominen. Liikuntatieteiden maisteri Valtteri Virtanen valitaan varasijalle.
Työsuhde alkaa 1.2.2026 tai sopimuksen mukaan. Hyvinvointikoordinaattorin tehtäväkohtainen palkka on 3092,63 euroa. Koeaika on kuusi kuukautta.
Päätän valita Auran kunnan hyvinvointikoordinaattorin toimeen Nelli Suomisen ja varasijalle Valtteri Virtasen edellä selosteessa mainituin perustein.