Kunnanhallitus, kokous 23.4.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 82 Kunnanhallituksen jäsenten valinta toimikaudelle 1.6.2019 - 31.5.2021

AurDno-2019-183

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 38 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Kuntalain (410/2015) 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta ja siinä on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kuntalain (410/2015) 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö
2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta
4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastetta-vassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta. Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Valtuusto on valinnut kunnanhallituksen jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 1.6.2017–31.5.2019 seuraavasti:

Jäsen                                    Henkilökohtainen varajäsen

Pj. Jukka Leino                      Ritva Vainio
Vpj. Matti Leppäkoski             Erkki Kulmala
J. Juhani Yli-Pohja                 Jyrki Alanko
J. Niina Aarnio                       Heidi Rajakangas
J. Kari Koivu                          Tomi Kauhanen
J. Sanna Laine                       Virpi Kauhanen
J. Taru Sahla                          Maria Sundqvist

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mika Joki, Kunnanjohtaja, mika.joki@aura.fi

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kunnanhallituksen jäsenet toimikaudelle 1.6.2019 - 31.5.2021 sekä nimeää jäsenistä yhden kunnanhallituksen puheenjohtajaksi ja yhden jäsenen kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.