Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 217 Suomen kestävän kasvun ohjelman (RRF) -hankehaku Varsinais-Suomessa

AurDno-2022-120

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Suomen kestävän kasvun ohjelmasta STM:n valtionavustuksina jaettavissa oleva enimmäismäärä vuodelle 2022 on yhteensä 47,5 miljoonaa euroa, josta tavoitteena on jakaa vähintään 28 miljoonaa euroa. Haettavissa oleva valtionavustus kohdentuu eri investoinneille hankeoppaassa esitetyllä tavalla. Valtionavustus myönnetään täysimääräisenä hankkeen valtionavustukseen oikeuttaviin kustannuksiin ilman omarahoitusosuutta. Avustusten myöntäminen jaetaan kahteen hakuvaiheeseen siten, että muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Ensimmäinen haku käynnistyi joulukuussa 2021 (22.12.2021-18.2.2022) ja koskee vuotta 2022. Toinen haku toteutetaan syksyllä 2022 ja koskee vuosia 2023–2025.

Valtionavustusta voidaan myöntää vain yhdelle hakijalle hyvinvointialueella. Ensimmäisessä haussa valtionavustus myönnetään sille kunnalle tai kuntayhtymälle, joka on merkitty hallinnoijaksi. Valtionavustusta voidaan lisäksi myöntää yhdelle sosiaalialan osaamiskeskukselle, joka toimii hankehallinnoijana osaamiskeskusten yhteenliittymässä. Hankeoppaassa kuvataan toimenpiteet, joihin osaamiskeskusten haku kohdentuu.

Kestävän kasvun ohjelman ensimmäisessä haussa jaettavana olevan pilari 4:n päätavoitteena on purkaa covid-19-pandemian aiheuttamaa sosiaali- ja terveydenhuollon hoito-, kuntoutus- ja palveluvelkaa, nopeuttaa hoitoon pääsyä pysyvästi koko maassa ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja sekä edistää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen toteutumista. Kestävän kasvun ohjelman ensimmäisessä haussa STM rahoittaa:

  • Tarkemman suunnitelman laatiminen vuosina 2023-2025 toteutettaville hankkeille
  • Kansalliseen yhteistyöhön osallistuminen
  • Investointikohtaisten toimenpiteiden toimeenpano rajatuilta osin

Varsinais-Suomen kestävän kasvun hankehakemuksessa haetaan edellä mainittuihin toimenpiteisiin valtionavustusta 3 616 527 €.

Avustus on käytettävissä 1.1.2022 – 31.12.2022. Ennen valtionavustuspäätöstä syntyneet kustannukset voivat liittyä vain hankehakemuksen valmisteluun.

Hakuilmoitus:
https://stm.fi/documents/1271139/103067745/Hakuilmoitus.pdf/03b57621-c3cb-7007-ebea-642174901601/Hakuilmoitus.pdf?t=1641305888058

Hakuopas:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/163722

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että Auran kunta osallistuu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hankehallinnoimaan alueelliseen kestävän kasvun hankkeeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua. Ohjelma vauhdittaa kilpailukykyä, investointeja, osaamistason nostoa sekä tutkimusta, kehitystä ja innovaatioita. Ohjelman rahoitus tulee EU:n kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Jäsenvaltion on esitettävä kansallinen elpymis- ja palautumissuunnitelma (RRP), jotta se voi saada elpymis- ja palautumistukivälineen rahoitusta. Suomen elpymis- ja palautumissuunnitelma on osa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa Suomen kestävän kasvun ohjelman pilarista 4, joka koskee sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuuden vahvistamista ja kustannusvaikuttavuuden lisäämistä, ja osin pilarista 3, joka koskee työllisyysasteen ja osaamistason nostamista kestävän kasvun vauhdittamiseksi. Avustusten myöntäminen jaksotetaan kahteen hakuvaiheeseen siten, että avustusten käyttöajat muodostavat katkeamattoman kokonaisuuden. Ensimmäinen haku käynnistyi vuoden 2021 lopussa ja koski vuotta 2022. Toinen haku toteutetaan syksyllä 2022 ja koskee vuosia 2023–2025.

Valtionavustuksina jaettavissa oleva enimmäismäärä vuosille 2023–2025 on yhteensä 255,6 miljoonaa euroa. Haettavissa oleva valtionavustus kohdentuu eri investoinneille hankeoppaassa esitetyllä tavalla. Valtionavustus myönnetään täysimääräisenä hankkeen valtionavustukseen oikeuttaviin kustannuksiin ilman omarahoitusosuutta. Valtionavustuksiin varattu kokonaiseuromäärä perustuu valtion talousarvion momentille 33.60.61 (EU:n rahoitus kestävän kasvun ohjelmaan) tehtyihin varauksiin.

Varsinais-Suomen kestävän kasvun ohjelman (RFF) päätavoitteet ovat:

  1. parantaa työelämän ulkopuolella olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistymisedellytyksiä, työ- ja toimintakykyä ja yhteiskunnallista osallisuutta mm. kehittämällä sosiaali- ja terveyskeskusten työkyvyn tuen matalan kynnyksen palveluita
  2. parantaa mielenterveyden häiriöihin sairastuneiden ja mielenterveyskuntoutujien työhön pääsyä, paluuta ja töissä pysymistä
  3. edistää hoitotakuun toteutumista, sekä purkaa piilevää ja tiedossa olevaa hoito-, palvelu- ja kuntoutusvelkaa kehittämällä palvelujen sisältöä, palveluketjuja ja mm. ottamalla käyttöön tarkoituksenmukaisia digitaalisia välineitä seuraavien asiakasryhmien palveluissa: a) lapset, nuoret ja perheet, joilla on tunnistettuja tai tunnistamattomia mielenterveys- tai päihdeongelmia tai ovat korkeassa riskissä sairastua niihin, b) monioireiset, erityisesti väsymysoireista kärsivät, c) julkisen sektorin perustason palveluista riippuvaiset potilaat ja asiakkaat , erityisesti ne, jotka tarvitsevat paljon palveluja tai joilla palvelutarve on pysyvä tai pitkäaikainen
  4. vapauttaa hoitohenkilökunnan työaikaa kehittämällä tukipalvelujen ja SOTE-ammattilaisten välistä työnjakoa
  5. ottaa käyttöön alueellisia, skaalautuvia ja kustannusvaikuttavia, digitaalisia palveluita vahvistaa kustannusvaikuttavuutta tukevaa tietopohjaa kehittämällä omaa tietotuotantoa ja ottamalla käyttöön kansallisesti valittuja tietosisältöjä
  6. edistää vaikuttavuusperusteista ohjausta yhdessä kansallisen tason toimijoiden kanssa

Varsinais-Suomen kestävän kasvun hankehakemuksessa (rahoitushakemus 2) haetaan edellä mainittuihin toimenpiteisiin valtionavustusta 25 745 294 €.

Avustus on käytettävissä 1.1.2023 – 31.12.2025. Ennen valtionavustuspäätöstä syntyneet kustannukset voivat liittyä vain hankehakemuksen valmisteluun.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää Auran kunnan osallistuvan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen hankehallinnoimaan alueelliseen kestävän kasvun hankkeeseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on päätöksen tehnyt toimielin/viranomainen.

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 24, 21381 AURA     

Käyntiosoite: Perkkiönkuja 2 AURA 

Sähköpostiosoite: kunta@aura.fi    

Puhelinnumero: 02-486430             

 

Kirjaamon aukioloaika on ma – to klo 8 – 16 ja pe 8 – 14.45.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

 

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

 

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.