Perustelut
Kuntalain 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan viranhoitamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen hyväksyy kunnanhallitus. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan työnjaosta kunnan johtamisessa ottaen huomioon, mitä hallintosäännössä määrätään.
Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan 43 §:ssä tarkoitetun menettelyn sijasta. Johtajasopimuksessa voidaan tällöin sopia kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta.
Johtajasopimus on kuntalain mukaan pakollinen. Määräystä siitä, millaisessa määräajassa viran vastaanottamisesta sopimus on tehtävä, ei laissa ole. Pääsääntöisesti johtajasopimus tulee tehdä pian viran vastaanottamisen jälkeen ja nykyisin käytännöksi on vakiintumassa, että sopimus tehdään jo ennen viran vastaanottamista valinnan jälkeen. Kysymyksessä on julkisoikeudellinen sopimus.
Kuntalain määräykset antavat perustan kunnan ja kunnanjohtajan välisen johtajasopimuksen sisällölle. Johtajasopimuksen sisällöstä säädetään laissa yleisellä tasolla ja siten tarjoutuu mahdollisuus kunnille harkita itse sopimuksen sisältöä.
Hallintosäännön 138 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.
Hallintosäännön 4 §:n kohta 2. mukaan kunnanhallituksen puheenjohtaja vastaa kunnanjohtajan johtajasopimuksen valmistelusta ja täytäntöönpanosta.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Matti Leppäkoski, matti.leppakoski@aura.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä, että johtajasopimuksen hyväksyminen käsitellään puheenjohtajan esityksestä.
Asia esitellään kokouksessa.