Kunnanhallitus, kokous 9.2.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 22 Kunnanvaltuuston edellisen kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Kunnanvaltuusto on 26.1.2026 pitämässään kokouksessa käsitellyt ja päättänyt seuraavat asiat:

§ 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta
§ 3 Kunnanjohtajan viran täyttö
§ 4 Sijoitus Auranmaan Tukipalvelut Oy:n vapaan pääoman rahastoon
§ 5 Muut asiat

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset ole lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.