Kunnanvaltuusto, kokous 8.6.2026

§ 16 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2025

AurDno-2026-65

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. 

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös. Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana.

Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Kunnan tuloslaskelma osoittaa tilikaudelta 2025 alijäämää -222 556,21 euroa. Taseessa on tilikauden jälkeen ylijäämää 3 522 238,37 euroa. Kunnan lainojen kokonaismäärä on 8 555 555 euroa, joka on 2171 euroa asukasta kohden. Tilikausi oli talouden tasapainotusohjelman ensimmäinen kokonainen vuosi ja käyttötalouden kustannukset alittivat muutetun talousarvion 674 661,54 eurolla. Verotulot ja valtionosuudet alittivat talousarvion yhteensä noin 100 000 eurolla. Toimintatuotot puolestaan ylittivät arvion 206 251,54 eurolla. Investointeja tehtiin 826 271,75 eurolla.

  TA + muutos 2025 Tot 2025  Tot %
Toimintatuotot 2 341 972 2 548 223,54 108,8
Toimintakulut -13 548 291 -12 873 629,46 95,0
Toimintakate -11 206 319 -10 325 405,92 92,1
Verotulot 9 178 000 9 119 227,82 99,4
Valtionosuudet 2 187 023 2 146 579,00 98,2
Korko- ja rahoituskulut netto -160 000 -118 653,80  
Vuosikate -1 296 821 747,1  
Poistot -1 034 297 -1 044 303,31 101,0
Tilikauden tulos -1 035 593 -222 556,21 21,5

Toimielimittäin tarkasteltuna talouden toteuma näyttää säästöohjelman toteuttamiselta. Toimielimet ovat pyrkineet saamaan lisää tuloja ja käyttötalouden menoista on nipistetty. Lopputulema koko kunnan talouden kannalta on oikein hyvä verrattuna talousarvioon. 

  TA 2025 + muutos Tot 2025 Tot %

Keskusvaalilautakunta

- tulot

- menot

- toimintakate

 

- 0

-16 764

- 16 764

 

4 350

- 15 493

- 11 143

 

 

 92,4

 66,5

Tarkastuslautakunta

- tulot

 -menot

- toimintakate

 

- 0

- 17 570

- 17 570

 

- 0

- 20 881

- 20 881

 

 

 118,8

 118,8

Kunnanhallitus

- tulot

- menot

- toimintakate

 

200 900

- 2 163 355

- 1 962 455

 

299 916

- 2 040 504

- 1 740 588

 

149,3

94,3

88,7

Hyvinvointilautakunta

- tulot

-menot

- toimintakate

 

403 867

- 8 564 722

- 8 160 855

 

635 620

- 8 139 046

- 7 503 425

 

157,4

95,0

91,9

Tekninen lautakunta

- tulot

- menot

- toimintakate

 

1 737 205

- 2 785 880

- 1 048 675

 

1 608 338

- 2 657 706

-1 049 369

 

92,6

95,4

100,1

Kunnan konsernilaskelmat ovat kunnan laskelmien kanssa saman suuntaisia. Konserni on kunnassa pieni sisältäen kaksi kiinteistöyhtiötä. Konserniin on lisäksi yhdistelty yksittäisiä asunto-osakkeita ja kaksi kuntayhtymää sekä uusimpana Auranmaan Tukipalvelut Oy.

Tilinpäätös ja toimintakertomus on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä ja allekirjoittaa vuoden 2025 tilinpäätöksen,
  • antaa tilinpäätöksen tilintarkastajan käsiteltäväksi,
  • saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi ja
  • esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä -222 556,21 euroa siirretään taseeseen oman pääoman tilikauden yli-/alijäämätilille.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Tarkastuslautakunta on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan 21.5.2026 § 17:

"Tilintarkastaja Mari Säynätjoki  on saanut tilintarkastuksen päätökseen ja esittelee tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2025.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta

-​ saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2025 kunnanvaltuustolle tiedoksi ja

-​​ esittää valtuustolle,​​ että taloutta ja hallintoa hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.2025-​​31.12.2025.

Päätös

Päätösehdotuksen mukaisesti.

Liitteet

1 Tilintarkastuskertomus2025.pdf"

Ehdotus

Valtuusto päättää
1. hyväksyä tilinpäätöksen 
2. että, tilikauden alijäämä -​222 556,​21 euroa siirretään taseeseen oman pääoman tilikauden yli-​/alijäämätilille
3. merkitä vuoden 2025 tilintarkastuskertomuksen tiedoksi sekä
4. myöntää vastuuvapauden kunnan talouden ja hallinnon hoidosta vastanneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.–31.12.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

-se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

-kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

-päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

-päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

-päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Postiosoite: PL 32, 20101 TURKU    

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2 – 4, 20100 TURKU                            

Sähköpostiosoite: turun.hao(at)oikeus.fi

Puhelinnumero: 029 56 42410

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

-päätös, johon haetaan muutosta

-miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

-perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

-päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä

-todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

-asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Tuulentie 1, 21380 AURA      

Käyntiosoite: Tuulentie 1, AURA 

Sähköpostiosoite: kunta(at)aura.fi    

Puhelinnumero: 040 127 2897            

Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9 – 15.