Lupajaosto, kokous 17.6.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 25 Rakennusjärjestyksen päivitys 2025

AurDno-2024-20

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Perustelut

Eduskunta hyväksyi 24.2.2023 rakentamislain ja siihen liittyvän maankäyttö- ja rakennuslain muutoksen. Rakentamislaki tulee voimaan 1.1.2025 ja sen toimeenpanon valmistelu on tarpeen aloittaa. Uuden ja monin paikoin muuttuneen lain seurauksena kuntien on uusittava muun muassa hallintosääntönsä, rakennusjärjestyksensä, rakentamisen viranomaistoiminnan maksut sisältävät taksansa sekä asiakasohjeistukset. Näiden on käytännössä oltava valmiina lain voimaantullessa.

Rakennusjärjestyksellä kunta voi antaa paikallisista oloista johtuvia suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeellisia määräyksiä. Paikallisten määräysten tehtävänä on osaltaan huolehtia lakiin sisältyvien tavoitteiden toteuttamisesta.  Määräykset voivat koskea rakennuspaikkaa, rakennuksen kokoa ja sen sijoittumista, rakennuksen sopeutumista ympäristöön, rakentamistapaa, istutuksia, aitoja ja muita rakennelmia, rakennetun ympäristön hoitoa, vesihuollon järjestämistä, suunnittelutarvealueen määrittelemistä sekä muita niihin rinnastettavia paikallisia, rakentamista koskevia seikkoja.

Rakennusjärjestyksen hyväksymismenettelylle on asetettu soveltuvin osin samat vaatimukset kuin kaavojen hyväksymiselle. Vastuu valmistelusta on hallintosäännöllä määrätyllä toimielimellä ja rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto.

Rakennusjärjestykset eri kunnissa eivät voi yleensä olla keskenään täysin samanlaisia, koska aluerakenteet, alueet, rakentamispaineet ja rakentamisen ohjaustarpeet ovat erilaisia. Sama malli tai määräys ei sovellu välttämättä kaikille. Myös kunnan eri osa-alueille voi olla perusteita antaa erisisältöisiä määräyksiä. Rakennusjärjestyksen tulisi olla "kuntansa näköinen", sen tulisi vahvistaa paikallista identiteettiä, edistää eri alueiden ominaispiirteiden säilyttämistä ja kehittämistä sekä tukea valittujen strategioiden toteutumista.

Rakennusjärjestyksen uusimisesta on käyty neuvotteluja Auranmaan seutukunnan rakennusvalvontojen viranhaltijoiden kesken. Keskustelujen aiheena on olleet yhteistyöstä rakennusjärjestyksen valmistelussa saatavat hyödyt. Tavoitteena tulisi olla alueella mahdollisimman yhtenevä rakennusjärjestys. Vaikka niissä sisällöllisesti olisikin eroja, niin pelkästään yhdenmukainen rakenne palvelee alueen rakentajia. Näin saavutetaan parempaa asiakaspalvelua ja helpotetaan rakentajien ja suunnittelijoiden työtä. Jokainen kunta hyväksyy kuitenkin erikseen oman rakennusjärjestyksensä.

Alustavaksi aikatauluksi uusimistyölle on suunniteltu seuraavaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma laaditaan ja työryhmä perustaminen sekä nähtäville asettaminen tapahtuisi helmikuussa 2024. Rakennusjärjestyksen ehdotuksen on suunniteltu valmistuvan kesäkuussa ja ehdotus asetetaan julkisesti nähtäväksi elokuussa 2024. Samalla pyydetään viranomaislausunnot ehdotuksesta. Ehdotuksen huomautusten läpikäynti ja korjatun ehdotuksen hyväksyminen lautakunta tasolla ja valtuustossa loppuvuonna 2024. Voimaan uusi rakennusjärjestys astuisi suunnitelman mukaan 1.1.2025.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman luonnos on valmisteltu viranhaltijatyönä. Nähtäville asetettavan luonnoksen laatii työryhmä esitetyn aikataulun mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle rakennusjärjestyksen uusimisen käynnistämistä edellä esitetyn mukaisesti. Uusimistyön valmistelusta vastaavana toimielimenä toimii lupajaosto ja valmistelua tekee osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa määritelty työryhmä. Valmistelua tehdään lisäksi yhteistyössä naapurikuntien kanssa.

Päätös

Päätös on päätösehdotuksen mukainen.

Valmistelija

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Perustelut

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle rakennusjärjestyksen uusimisen käynnistämistä edellä esitetyn mukaisesti. Uusimistyön valmistelusta vastaavana toimielimenä toimii lupajaosto ja valmistelua tekee osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa määritelty työryhmä. Valmistelua tehdään lisäksi yhteistyössä naapurikuntien kanssa.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää käynnistää rakennusjärjestyksen päivitystyön teknisen lautakunnan esityksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Perustelut

Rakennusjärjestystyöryhmä on laatinut ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi.

Ehdotuksen laatimisessa on käytetty apuna Kuntaliiton julkaisemaa mallirakennusjärjestystä ja Pöytyän kunnan rakennusjärjestysluonnosta. Huomioitavaa on, että rakennusjärjestysehdotusta laadittaessa on jouduttu tekemään tulkintoja uudesta laista jossain määrin epäselvässä tilanteessa. Uuden lain tulkinnat täsmentyvät tulevan oikeuskäytännön myötä ja käytäntöjen vakiintumiseen kuluu todennäköisesti useampi vuosi.

Rakentamislain voimaantulo on tuonut mukanaan muutoksia lupamuotoihin. Uudet lupamuodot ovat rakentamislupa, sijoittamislupa ja puhtaan siirtymän sijoittamislupa. Rakennuslupa, toimenpidelupa ja ilmoitusmenettely ovat poistuneet lainsäädännöstä. Uusitulla rakennusjärjestyksellä tavoitellaan uuden lupajärjestelmän selkeyttämistä ja soveltamiskäytäntöjen ymmärrettävyyttä. Rakennusjäjestysehdotuksen määräykset noudattavat pääosin voimassa olevia käytäntöjä. Muutoksia on tehty mm. rakennusoikeuksien ja rakentamisen määrän suhteen.

Rakennusjärjestysehdotus tulee asettaa nähtäville 30 päivän ajaksi, jona aikana kunnan jäsenet ja osalliset voivat esittää huomautuksen ehdotuksesta. Ehdotuksesta on pyydettävä maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti lausunnot alueelliselta ympäristökeskukselta ja maakunnan liitolta.

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti naapurikunnille, joiden alueidenkäyttöön rakennusjärjestys voi vaikuttaa, on varattava mahdollisuus lausua rakennusjärjestysehdotuksesta. Vaikutusalueen naapurikuntia ovat: Pöytyä, Lieto, Masku, Mynämäki, Nousiainen, Rusko ja Turku.

Esityslistan liitteenä on ehdotus Auran kunnan uudeksi rakennusjärjestykseksi.

Ehdotus

Esittelijä

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Lupajaosto hyväksyy ehdotuksen Auran kunnan rakennusjärjestykseksi ja asettaa sen nähtäville 10.3 -  25.4 väliseksi ajaksi, jona aikana rakennusjärjestysehdotuksesta on osallisten mahdollista tehdä huomautus. Rakennusjärjestysehdotuksesta pyydetään lausunnot Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Varsinais-Suomen liitolta, pelastuslaitokselta sekä alueelliselta vastuumuseolta. Naapurikunnille ja kaupungin muille toimielimille varataan myös mahdollisuus antaa siitä lausunto.

Päätös

Rakennusjärjestys hyväksyttiin lisäysten kera.

Kokouskäsittely

Lisätään kohta

6.12 TULISIJALÄMMITTEISET PALJUT

Luvanvaraisuudesta on vapautettu rakennuspaikalle sijoitettavan tulisijalämmitteiset paljut, kun tulisijan ja savuhormin etäisyys ≥ 4 m naapurin rajasta.

Savuhormi on ulotettava yli asuinrakennuksen räystään alareunan (< 8 m etäisyydellä olevasta rakennuksesta).

Valmistelija

Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Auran kunnan teknisen lautakunnan lupajaosto pyytää lausuntoa Auran kunnan uuden rakennusjärjestyksen luonnoksesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 14 §:n sekä 1.1.2025 voimaan tulevan rakentamislain 17 §:n mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Kuntien tulee uusia rakennusjärjestys rakentamislain mukaiseksi kahden vuoden siirtymäajan kuluessa (RakL 28 §). Uudistuksen päätavoitteena on uusia rakennusjärjestys rakentamislain mukaiseksi. Lisäksi tavoitteena on tehdä rakennusjärjestyksestä yhteneväinen myös valmistelussa olevien ympäristönsuojelumääräysten kanssa. Uudella rakennusjärjestyksellä korvataan 1.3.2021 voimaan tullut Auran kunnan nykyinen rakennusjärjestys. Uusi rakennusjärjestys on tarkoitus saada voimaan kesällä 2025. Auran lupajaosto on 5.3.2025 § 3 päättänyt asettaa Auran kunnan rakennusjärjestyksen luonnoksen nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi ja pyytää lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisilta viranomaisilta ja yhteistyötahoilta. Auran lupajaosto toimii Auran kunnan rakennusvalvontaviranomaisena ja käsittelee saadut lausunnot.

Rakennusjärjestyksen päivitys työ aloitettiin jo vuonna 2024, mutta valmistelu keskeytettiin rakentamislain kesken eräisyyden ja muutosten vuoksi. Uutta rakennusjärjestystä on valmisteltu kuntaliiton ohjeen mukaisesti.

Esityslistan liitteenä rakennysjärjestys luonnos.

Rakennusjärjestysluonnos on nähtävillä 10.3.-25.4.2025 ja siitä on pyydetty lausuntoja 25.4.2025 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Tekninen lautakunta toteaa lausuntonaan, että Auran kunnan rakennusjärjestysluonnos on laadittu uuden rakentamislain mukaisesti ja luonnoksessa on otettu huomioon alueelliset erityispiirteet lainsäädännön mahdollistamissa rajoissa. Auran ja Pöytyän rakennusjärjestykset ovat melko saman sisältöiset. Yhdenmukaiset ja vaatimuksiltaan samansisältöiset rakennusjärjestykset luovat tasavertaiset vaatimukset rakentamiselle alueellisesti. Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa Auran kunnan rakennusjärjestys luonnoksesta.

Päätös

Päätös on päätösehdotuksen mukainen.

Valmistelija

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Perustelut

Lupajaosto asetti ehdotus rakennusjärjestykseksi julkisesti nähtäville vähintään 30 päivän ajaksi. Ehdotus oli nähtävillä 10.3 -  25.42025 välisenä aikana. Kunnan ilmoitusten julkaisemisesta säädetään kuntalain (410/2015) 108 §:ssä.

Kunnan jäsenille ja osallisille varattiin tilaisuus tehdä muistutus rakennusjärjestysehdotuksesta. Muistutus oli toimitettava kunnalle ennen ehdotuksen nähtävänäoloajan päättymistä. Ehdotuksesta rakennusjärjestykseksi on pyydettiin lausunto elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, maakunnan liitolta ja naapuri kunnilta. Muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet yhteystietonsa, on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen.

Rakennusjärjestysehdotuksesta saatiin lausuntoja, jotka käytiin läpi rakennusjärjestystoimikunnassa ja ehdotukseen tehtiin tarpeellisia muutoksia ja täydennyksiä. Annetut lausunnot ja koonti lausuntojen vaikutuksista ovat asian liitteinä.

Jos kunta on olennaisesti muuttanut rakennusjärjestystä sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville, se on asetettava uudelleen nähtäville. Ehdotusta rakennusjärjestykseksi ei kuitenkaan tarvitse asettaa uudelleen nähtäville, jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja kunta kuulee erikseen niitä osallisia, joita muutokset koskevat. Rakennusjärjestystoimikunta katsoo, ettei oleellisia muutoksia ole huomautusten johdosta rakennusjärjestysehdotukseen tehty.

Ehdotus

Esittelijä

Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Lupajaosto päättää esittää Auran kunnanhallitukselle valmistellun ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Aki Vuorinen, Rakennustarkastaja, aki.vuorinen@poytya.fi

Perustelut

Asia käsitellään uudelleen käytäntövirheen vuoksi.

Päätös

Lupajaosto päättää esittää Auran kunnanhallitukselle valmistellun ehdotuksen uudeksi rakennusjärjestykseksi.