Tekninen lautakunta, kokous 14.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Teknisen toimen viranhaltijapäätökset

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, tai 1 momentissa tarkoitettu hällintösäännössä määrätty viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kunnan hallintosäännön 33 §:n mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan oteta säännössä mainittuja, kunnanjohtajan, toimialapäällikön ja vastuualueen esimiehen ratkaisuvaltaan kuuluvia henkilöstöasioita (mm. vuosilomat, koulutukset).

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset teknisen toimen osalta ajalta 28.9.2024 - 06.11.2024

18          Kaukalon purku
19          Pääskynpesän muurauksen korjaus
20          Taito ja taide aineiden tilojen muutostyöt, LVI ratkaisut
21          Taito ja taide aineiden tilojen muutostyöt, rakenteiden kunnon selvitys  

Päätös

Tekninen lautakunta merkitsi edellä olevat viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuiksi ja päätti ettei se käytä otto-oikeutta niissä päätöksissä, joissa se kuntalain ja hallintosäännön mukaan on mahdollista.