Perustelut
Sivistystoimen viranhaltijat esittelevät tällä hetkellä ajankohtaisia asioita. Aiheina mm. syksyn henkilöstötilanne, talouden tasapainottamisohjelman toimenpiteiden eteneminen sekä koulukuljetusten tilanne syksyn osalta.
Ehdotus
Esittelijä
-
Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi
Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi sivistystoimen ajankohtaiskatsauksen.
Päätös
Päätösehdotuksen mukaan.
Rehtori esitteli oppimisen tuen uudistukseen liittyviä asioita. Paikallisen opetussuunnitelman muutokset ovat tulossa lautakuntaan näillä näkymin syyskuussa. Todettiin, että perusopetuksen osalta syksy rekrytointien tilanne on hyvä. Varhaiskasvatuksessa kelpoisuudet täyttävän henkilöstön rekrytoinnissa on ollut enemmän haasteita. Käytiin läpi talouden tasapainottamiseen liittyviä toimenpiteitä ja todettiin, että poissaolojen määrä on selkeästi laskenut viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna. Talouden toteuma on tasainen, tuloja on tässä vaiheessa vuotta tullut jo ennakoitua enemmän.
Seuraavaan kokoukseen tuodaan ajantasainen tilanne koulukuljetusten kilometrimäärän noston vaikutuksesta kuljetusoppilaiden määriin sekä niihin liittyvä kustannussäästö. Lisäksi tuodaan tiedoksi oppilaskohtainen kustannus kirkonkulman ja yhtenäiskoulun osalta.