Kunnanvaltuusto, kokous 2.6.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 36 Keskusvaalilautakunnan vaali toimikaudeksi 2025 - 2029

AurDno-2025-176

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Perustelut

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi (5) jäsentä ja tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi (5). Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Jäsenistä valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja toinen varapuheenjohtajaksi. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä vaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että on kukin jäsen ja varajäsen edustaa eri äänestäjäryhmää. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto

  1. valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025–31.5.2029 viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi,
  2. nimeää keskusvaalilautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä
  3. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Päätösehdotus

Kunnanvaltuusto

  1. valitsee keskusvaalilautakuntaan toimikaudeksi 1.6.2025–31.5.2029 viisi jäsentä ja tarpeellisen määrän varajäseniä,​ kuitenkin vähintään viisi,​
  2. nimeää keskusvaalilautakunnan jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä
  3. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen,​ jossa he tulevat jäsenten sijaan.