Perustelut
Varhaiskasvatuslain 37§ mukaan 1.1.2030 on päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.
Varhaiskasvatuslain 35 §: Jos päiväkodissa on yksi tai useampi vammainen tai 15 a §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun tuen tarpeessa oleva lapsi, on tämä otettava huomioon lasten taikka 1 momentissa tarkoitettujen henkilöiden lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten avustajaa. Avustajaa ei lueta 1 momentissa tarkoitettuun mitoitukseen. (16.12.2021/1183)
Lapsiryhmässä tulee olla 1 kasvatushenkilö 7:ää yli 3-vuotiasta tai 4:ää alle 3-vuotiasta kokopäivähoidossa olevaa lasta kohden. Syksyllä 2025 iltahoidon tarve näyttää lisääntyvän ja varhaiskasvatuksessa on yksi lapsi, jolle tulee järjestää viikonloppuhoito n. kaksi kertaa kuukaudessa. Tähän asti viikonloppuhoito on järjestetty palkkaamalla tarpeen mukaan perhepäivähoitaja työskentelemään päiväkodissa. Esiopetukseen on tulossa useita lapsia, joille tulee järjestää erilaisia tukitoimenpiteitä huomioiden perusopetuslain muutos koskien lapselle annettavaa tukea. Lisäksi varhaiskasvatuksen henkilöstössä on viisi osa-aikaista työtä (osittainen hoitovapaa, opiskelu). Näistä johtuen työaikaa jää käyttämättä keskimäärin 104,8%. Varhaiskasvatuksen laitosapulaisten ulkoistaminen 1.9.2025 lukien lisää kasvatushenkilöstön tarvetta, koska laitosapulaisia ei voida enää käyttää avustamaan lapsiryhmissä. Jotta pystytään turvaamaan työntekijöiden riittävyys koko varhaiskasvatusajalle, viikonloppuihin sekä tukea tarvitsevien lasten esiopetukseen, tulee palkata kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa 8.8.2025-31.5.2026. Lastenhoitajan peruspalkka KVTES 05VKA054 (1.6.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 2361,04 €/kk, TVA 2: 2390,71 €/kk.
Tasopalkkausjärjestelmän käyttöönotto saattaa vaikuttaa jonkin verran palkkaukseen.
Talousarviossa on varauduttu näiden tehtävien palkkauskustannuksiin.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jaana Ranta-aho, Hyvinvointijohtaja, jaana.ranta-aho@aura.fi
Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajien täyttöluvat ja osoittaa ne edelleen kunnanhallitukselle.