Perustelut
Vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 22.4.2025 §12 esittänyt tulevalle hyvinvointilautakunnalle, että se käsittelisi Auran kunnan virkistysalue Koivuniemen tilanteen ensimmäisessä syksyn kokouksessaan.
Taustaa
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 10.2.2025 § 27 avata kilpailutuksen Koivuniemen toiminnan ulkoistamiseksi. Toiminta kilpailutettiin helmi-maaliskuussa 2025, mutta yhtään tarjousta ei saatu. Koska talouden tasapainottamisohjelman mukaisesti oli varauduttu toiminnan ulkoistamiseen, ei vapaa-aika- ja teknisen toimen budjeteissa oltu varauduttu alueen ylläpito- ja palkkakustannuksiin. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 7.4.2025 §82 esittää valtuustolle 9000 euron lisämäärärahaa Koivuniemen kesätoiminnan järjestämiseksi. Lisämääräraha myönnettiin. Lisäksi vuoden 2025 osallistavaan budjetointiin varattu 5000 euroa suunnattiin kuntalaisäänestyksen jälkeen Koivuniemen alueen kuluihin.
Koivuniemen virkistysalueen kesätoiminta toteutettiin tänä vuonna supistetuin aukioloin kunnan omana toimintana. Yleisösauna oli avoinna keskiviikosta sunnuntaihin 18.6.-10.8.2025. Sunnuntaivuoroista huolehtivat yhdistykset ja niiden palkkion maksoi Lions Club Aura. Aluehoitajan palkkauskulut maksettiin osallistavan budjetoinnin määrärahalla. Määräraha riitti kesän palkkakuluihin.
Alueen muut kustannukset ovat menneet lähes kokonaan teknisen toimen budjetista ja joitain kuluja on palkkakulujen lisäksi kohdistunut myös vapaa-ajan budjettiin. Tarve lisämäärärahan käyttöön varmistuu vuoden loppupuolella, kun nähdään toteutuneet kustannukset.
Teknisen toimen talouden toteuma Koivuniemen kustannuspaikalta on pykälän liitteenä.
Koivuniemen kesän tilastot
Koivuniemen kävijät (suluissa vuoden 2024 kävijät)
Kävijämääriä ei voi täysin verrata toisiinsa, koska tänä vuonna toimintaa oli supistetusti. Keskimäärin tänä kesänä Koivuniemessä kävi 47 kävijää per päivä, kun jakaa kesän kokonaiskävijämäärän aukiolopäivien lukumäärällä. Kesällä 2024 (toiminta kesäkuun alusta elokuun loppuun) oli noin 45 kävijää per päivä.
|
Aikuiset |
Lapset |
Kesäkuu |
314 (887) |
89 (206) |
Heinäkuu |
841 (1100) |
211 (301) |
Elokuu |
373 (1096) |
86 (186) |
Yhteensä |
1528 (3401) |
386 (718) |
Kausikortit
Kausikortteja ostivat määrällisesti eniten auralaiset (18 kpl), seuraavaksi turkulaiset (16 kpl) ja pöytyäläiset (11 kpl).
Kesä 2024 |
108 |
Kesä 2025 |
45 |
Rantamökin majoitusvuorokaudet (huomioitu kokonaiset kuukaudet, suluissa vuosi 2024)
Kesäkuu |
11 vrk (16) |
Heinäkuu |
27 vrk (23) |
Elokuu |
12 vrk (11) |
Lisäksi yksittäisiä varauksia touko- sekä syyskuussa.
Koivuniemen kesän tulot
Tuloja on mahdollista tarkastella tässä vaiheessa tarkalla tasolla heinäkuun loppuun asti. Mökin tulot on laskettu ajalta touko-elokuu majoitusvuorokausien mukaisesti. Kausikorteissa on toteutunut summa. Lisäksi tuloja on tullut yksittäisistä saunamaksuista. Nämä summat tarkentuvat elokuun kirjanpidon sulkeuduttua.
Rantamökin vuokrat (sis. luhti) |
2910 euroa |
Yleisösaunan kausikortit |
2250 euroa |
Yhteensä |
5160 euroa |
Kunnan omien toimintojen lisäksi alueella on kolmatta kesää yrittäjävetoista telttamajoitustoimintaa. Yrittäjän kanssa on tehty toiminnasta erillinen maankäytön vuokrasopimus. Vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan 28.2.2024 § 3 hyväksynyt Koivuniemen alueen maankäytön vuokraksi seuraavat 1.4.2024 voimaan astuneet taksat:
- 50 euroa kuukaudessa
- 600 euroa vuodessa (ympärivuotinen toiminta)
Telttamajoitustoiminnan maankäytön vuokra sisältää jätehuollon, vedenkulutuksen sekä polttopuiden kulut (käytettäessä kunnan omistuksessa olevaa kotaa tai keittiömökin vieressä sijaitsevaa grillipaikkaa). Lisäksi vuokralainen maksaa sähköstä kulutuksen mukaan (erillinen alamittari asennettu).
Kuluja Koivuniemeen aiheuttavat lämmitys- ja ylläpitokulut (sis. polttopuut, terveystarkastajan käynnit, sukeltaja), aluehoitajan palkkakulut sekä viikonloppuvahtien avustukset/ palkkakulut kesätoiminnan ajalta. Teknisen lautakunnan budjetista on maksettu kaikki ylläpitoon liittyvät kustannukset (varattu vuonna 2025 ~18 000 €) ja hyvinvointilautakunnan budjetista palkkakuluihin liittyvät kustannukset.
Koivuniemen kesätoiminnan tulot eivät riitä kattamaan alueen kustannuksia, vaikka kauden pituus olisi kesäkuun alusta elokuun loppuun.
Pykälän liitteenä on vuoden 2025 taksat ja käytänteet sekä oheismateriaalina kilpailutukseen liittyneet asiakirjat.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Jaana Ranta-aho, Hyvinvointijohtaja, jaana.ranta-aho@aura.fi
Hyvinvointilautakunta merkitsee tiedoksi Koivuniemen kesän toiminnan sekä käy lähetekeskustelun vuoden 2026 kesän valmistelusta.