Kunnanhallitus, kokous 20.1.2026

§ 13 Täyttölupa perusopetuksen rehtorin virkaan

AurDno-2026-6

Valmistelija

  • Jaana Ranta-aho, Hyvinvointijohtaja, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Perusopetuksen rehtori on irtisanoutunut virastaan siten, että hänen viimeinen työpäivänsä Auran kunnassa oli 4.1.2026. 

Rehtorin tehtävänä on johtaa,​ ohjata ja valvoa koulun opetus-​ ja kasvatustyötä, strategista toimintaa, suunnittelua ja kehittämistä taloudellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tavalla.

Rehtorin työnkuva on laaja pitäen sisällään taloudenhoitoa,​ henkilöstöhallintoa ja opetustehtäviä. Rehtorin tehtävä edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja,​ pedagogista osaamista ja kiinnostusta työyhteisön ja tulevaisuuden koulun kehittämiseen. Yhtenäiskoulussa on noin 420 oppilasta sisältäen oman erityisopetuksen. Lisäksi rehtori vastaa Kirkonkulman koulun johtamisesta. 

Rehtorilta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista rehtorin kelpoisuutta sekä erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Virka täytetään yhtenäiskoulun ja Kirkonkulman koulun rehtorin virkana ja palvelussuhteen ehdoissa noudatetaan OVTES:a.

Auran kunnan hallintosäännön mukaisesti hyvinvointilautakunta päättää oman toimialansa itsenäisessä asemassa ja esihenkilöasemassa olevien viranhaltijoiden valinnasta sekä tehtävän auki julistamisesta. 

OVTES:n mukainen rehtorin palkka on 5263,72 euroa. Lisäksi Aurassa maksetaan TVA korvausta 277,22 hyvinvointilautakunnan valmistelusta ja paikallisen järjestelyerän osuutta 165,26 euroa. Virka avataan julkiseen hakuun lautakuntakäsittelyn jälkeen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan perusopetuksen rehtorin virkaan edellä selosteessa eritellyn mukaisesti.

 

Päätös

Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että tehtävän vaativuudesta maksettava TVA-korvaus 277,22 euroa poistetaan rehtorin palkasta.

Hyväksyttiin muutettu päätösehdotus ja täyttölupa myönnettiin.

Tiedoksi

Hyvinvointijohtaja

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Tuulentie 1, Aura
postiosoite Auran kunta, Tuulentie 1, 21380 Aura
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna arkisin klo 9.00-15.00.