Kunnanhallitus, kokous 2.3.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 36 Henkilöstökertomus vuodelta 2025

AurDno-2026-64

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Vuosi 2025 toi suuria muutoksia kunnan toimintaan työntekijöiden näkökulmasta. Kaikkia työntekijöitä koski talouden tasapainotusohjelma, TE-palveluiden siirtyminen kuntiin, uusi valtuustokausi ja uusi hankintakausi työterveyshuollon palveluissa. KVTES:n ja OVTES:n osio G:ssä otettiin tasopalkkamalli käyttöön. TE-palveluiden siirrossa valtio ei kompensoinut kunnille kaikkia kustannuksia, mikä aiheutti talouden näkökulmasta lisäpainetta.  

Talouden tasapainotusohjelman ensimmäinen kokonainen vuosi toteutui henkilöstön venymisellä kaikissa työpisteissä. Kuntalaiset saivat kuitenkin edelleen laadukkaat palvelut. Kokonaisuutena kunnan maksamat palkat toteutuivat 273 000 euroa alle muutetun talousarvion, mutta sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden palkkoihin käytettiin edelleen lähes miljoona euroa (985 623 €)  ilman sivukuja. Kokonaispalkkasumma oli tilikaudella -6 435 400 euroa, joka muodostaa puolet kunnan käyttötalouden menoista. 

Tilikausi oli hyvinvoinnin teemavuosi ja sen aikana toteutettiin henkilöstön hyvinvointia tukevia asioita. Intranet-sivulla julkaistiin kuukausittain teemaan liittyviä kirjoituksia. Konkreettisin muutos oli työterveyshuollon uuden hankintakauden alkaminen. Käyttö kasvoi merkittävästi ja kustannukset yli tuplaantuivat. Työterveyshuollon toiminta tähtää henkilöstön työssä jaksamiseen, työhyvinvointiin, terveyteen ja työkyvyn nopeaan palauttamiseen sen horjuessa. Sairauspoissaolot vähenivät tilikaudella edellisestä hieman, 19 päivään työntekijään kohden. Tämä on hyvä suunta kohti kuntien keskimääräisiä poissaololukuja. 

Henkilöstöä kuvaavat tunnusluvut ovat pysyneet melko samalla tasolla vuosittain Auran kunnassa vuoden 2022 jälkeen, kun sote-henkilöstö siirtyi hyvinvointialueelle. 

  2022 2023 2024 2025
Henkilötyövuosia 165 134 127 122
Henkilöstön keski-ikä 45,8 46,4 46,9 46,4

Vakituisen henkilöstön vaihtuvuus
- alkaneet palvelussuhteet
- päättyneet palvelussuhteet


21
50

12
10

11
9

6
13
Sairauspoissaolot
- kalenteripäiviä
- kalenteripäivät / henkilötyövuosi
- sairauspoissaoloprosentti
- ei lainkaan sairauspoissaoloja

3 429
20,7
5,7
45,4

2 817
21,0
5,8
54,8



3 187
25,2
6,9
51,0
 


2 309
19,0
5,2
30,8
Koulutuspäivät / vakinainen henkilöstö 1,7 2,6 2,0 1,3

Kunnan henkilöstö on iältään samankaltaista kuin kunnissa keskimäärin. Suurin osa henkilöstöstä työskentelee perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Teknistä tointa ja hallintoa hoidetaan minimiin supistetulla henkilöstömäärällä. Kunnan palkanlaskenta siirtyi määräaikaisesti paikallisen Tilitiimin hoidettavaksi helmikuun alusta ja sopimus kestää tämän tilikauden loppuun asti. 

Henkilöstöraportti on asialistan liitteenä.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee henkilöstötilinpäätöksen tietoon saatetuksi ja esittää sen edelleen tarkastuslautakunnalle ja valtuustolle käsiteltäväksi.