Perustelut
Kunnanhallitus pyytää MRA:n mukaisesti lausuntoja Vaistonkujan ympäristön asemakaavan muutoksesta. Lausuntopyyntö perustuu osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiseen osallistamiseen ja vuorovaikutuksen järjestämiseen.
Asemakaavan muutosalue sijaitsee Auran Asemanseudun taajamassa, sisältäen Sillankorvantien länsipuolisia kortteleita, jotka ovat Vaistonkujan, Lahnojankujan, Arvinkujan ja Toininkujan varrella. Pinta-alaltaan suunnittelualue on noin 6,3 hehtaaria. Hanke on mainittu vuoden 2025 kaavoituskatsauksessa.
Vaistonkujan ympäristön asemakaavan muutoksen tavoitteena on selkiinnyttää jo pääosiltaan rakentuneen alueen kortteli- ja katurakennetta. Ensisijaisena tavoitteena on löytää Vaistonkujalle luonteva linjaus, joka olisi nykyisen asemakaavan varausta liikenneturvallisempi ja osayleiskaavassa arvokkaaksi todettua vanhaa rakennuskantaa säilyttävämpi. Kaavoitustyössä selvitetään myös rakennus- ja aluekohtaisten suojelumerkintöjen tarpeellisuus.
Asemakaavan luonnos tuotiin vireillepantavaksi kunnanhallituksen kokouksessa 22.9.2025. Kaava-aineisto kuulutetaan 30.9. - 31.10.2025
Käytettävissä olevan tausta-aineiston mukaan tällä alueella on mahdollinen muinaisjäännöskohde, jonka kohdalle suunnitellaan muuttuvaa maankäyttöä. Kaava-alueella toteutetaan arkeologinen koetutkimus kesän 2026 aikana.
Kaavoituksen valmistelu etenee kaavatoimikunnan ja aluearkkitehdin valmistelun mukaan. Kunnanhallitus hyväksyy uutta asemakaavaa vaiheittain:
Vireilletulo, 30.09.2025
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 30.9.2025 (nähtävillä 30.9 - 31.10.2025)
Luonnosvaihe, 30.9.2025 (nähtävillä 30.9 - 31.10.2025)
Ehdotusvaihe,
Hyväksymisvaihe,
Voimaantulo,
Suunnittelualueen taajamakuvallinen kokonaisuus on kehittynyt nykyiselleen pitkän ajan kuluessa. Kokoojakatuna toimivalta Sillankorvantieltä erkanee lännen suuntaan useita suoralinjaisia tonttikatuja, joista Lahnojankuja ja Arvinkuja sijoittuvat suunnittelualueelle. Pihapiirit ovat puustoisia, mikä tuo alueelle yhtenäisyyttä, mutta samalla paikoin tiheänä kasvustona myös peittää monia rakennuksia. Eri ikäiset omakotitalot ovat vaihtelevasti yksi- tai puolitoistakerroksisia. Vanhimmat rakennukset sijoittuvat yhtenäisenä ryhmänä alueen eteläosaan, ja näistä useimmat ovat 1920-luvulta. Lahnojankujan varsi on rakentunut vähitellen, joten rakennuksia löytyy monilta eri vuosikymmeniltä. Aluetta sivuavan Toininkujan vierelle on rakennettu rivitaloja 1980-luvun alkuvuosina. Suunnittelualueeseen sisältyy myös yksi teollisuuskäytössä ollut tontti, jolla sijaitsee entisen Auran Puuseppäin yhtymän tuotanto- ja varastorakennuksia. Lahnoja rantoineen on taajamassa merkittävä lähivirkistysalue, joka vyöhykemäisenä erottaa asuntoalueita toisistaan. Puron rannat ovat osaksi yksityisessä omistuksessa. Asemakaavan muutokseen sisältyvä asuntoalue sijaitsee Asemanseudun taajaman julkisten ja päivittäispalveluiden välittömässä läheisyydessä. Keskustaan pääsee kulkemaan kävellen kapeita jalkakäytäviä pitkin.
Syöttöliikenne uudelle alueelle tulee kulkemaan Sillankorvantien kautta, johon suunniteltu myös kevyenliikenteenväylän parantamista.
Asemakaavaluonnos on liitteenä. Asiakirjat on myös nähtävillä Auran kunnan kotisivuilla www.aura.fi.
Yleiset huomiot
Asemakaavamuutoksen tavoitteet alueen kehittämiseksi ovat pääosin ymmärrettäviä, ja alueen ajantasainen maankäytön tarkastelu on perusteltua. Kaavaratkaisulla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia alueen nykyiseen ympäristöön, viihtyisyyteen ja liikennejärjestelyihin, minkä vuoksi huolellinen vaikutusten arviointi on erityisen tärkeää.
Vaikutukset asumiseen ja ympäristöön
Kaavamuutoksen mahdollistama täydennysrakentaminen lisää alueen asukasmäärää ja rakennettua ympäristöä. On tärkeää varmistaa, että uudisrakentamisen mittakaava, rakennusten sijoittelu ja korkeus sopeutuvat olemassa olevaan ympäristöön eivätkä heikennä alueen kuntakuvaa, valoisuutta tai yksityisyyttä.
Lisäksi viheralueiden ja puuston säilymiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota, sillä ne ovat keskeisiä alueen viihtyisyyden, hulevesien hallinnan ja luonnon monimuotoisuuden kannalta. Lanhaojan veden pinta nousee tulvien aikana ja sen vaikutusta on huomioitu kaavoituksessa. Tulviminen tulee erityisesti huomioida hulevesiratkaisuja suunniteltaessa.
Liikenne ja turvallisuus
Kaavamuutoksen vaikutukset liikennemääriin Vaistonkujan ja lähialueen kaduilla tulisi arvioida perusteellisesti. Mahdollinen liikenteen lisääntyminen voi heikentää liikenneturvallisuutta, erityisesti kevyen liikenteen ja lasten kannalta. Jalankulku- ja pyöräily-yhteyksien turvallinen ja selkeä järjestäminen on tärkeää.
Yhdyskuntatekniikan päällikkö on tehnyt erillisen lausunnon vesihuollon ja katujen osalta huomioitavista asioista. Lausunto on oheismateriaalina.
Melu ja muut häiriötekijät
Mahdollisen rakentamisen ja lisääntyvän liikenteen melu- ja pölyvaikutukset ovat vähäiset. Asumisviihtyvyyden turvaamiseen liittyvät ratkaisut on syytä esittää kaavassa riittävän selkeästi.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi
Keskustelun jälkeen tekninen lautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon:
- Sillankorvantien kävely-ja pyöräteiden osalta päivittyvät suunnitelmat tulee huomioida asemakaavaa laadittaessa.
- Vesihuollon lausunnossa mainitut tulevat korjaus tarpeet tulee huomioida riittävästi asemakaavaa päivitettäessä.
- Huleveden hallintaa varten pitää tehdä tarvittavat alue varaukset.
- Ehdotus vaiheeseen toivotaan, että kaavaa tarkennetaan erityisesti ympäristövaikutusten, vesihuollon, liikenneturvallisuuden ja alueen viihtyisyyden osalta, sekä että alueen asukkaille annetaan mahdollisuus osallistua suunnitteluun myös jatkossa.
- Asemakaavamuutoksen luonnosta voidaan lähtökohtaisesti pitää perusteltuna, mikäli edellä mainitut näkökohdat otetaan riittävästi huomioon jatkosuunnittelussa.
Lausunto lähetetään kaavatoimikunnan käsiteltäväksi ja edelleen kunnanhallituksen hyväksyntää varten.