Perustelut
Auran yhtenäiskoulun kivikoulussa on todettu sisäilmaongelmia, minkä seurauksena taito- ja taideaineiden opetus on siirretty väistötiloihin. Kunnanhallitus on vuonna 2021 linjannut, ettei Kivikoulua enää peruskorjata, vaan sen korvaavat tilat selvitetään ja suunnitellaan. Hanketta on valmisteltu useiden vuosien ajan erilaisia toteutusvaihtoehtoja arvioiden. Tilatyöryhmä päätti 24.2.2026 edetä vaihtoehdolla, jossa taito- ja taideaineille rakennetaan uusi laajennus Auran yhtenäiskoulun yhteyteen.
Hankesuunnitelma perustuu vuonna 2024 laadittuun tilaselvitykseen, oppilasennusteisiin, kiinteistöstrategiaan sekä voimassa oleviin opetussuunnitelman ja oppimisen tuen uudistuksen edellyttämiin vaatimuksiin. Hankkeen tavoitteena on turvata oppilaille ja henkilöstölle terveelliset, turvalliset ja tarkoituksenmukaiset opetustilat sekä mahdollistaa nykyaikaiset opetuksen järjestämisen ratkaisut. Hankesuunnitelman mukaan nykyiset väistötiloissa toimivat teknisen työn, tekstiilityön, kuvataiteen ja musiikin opetustilat keskitetään koulun yhteyteen rakennettavaan laajennukseen.
Laajennuksen laajuus on noin 544 k-m² ja huoneistoala noin 485 m². Hankkeen tavoitteena on toteuttaa muuntojoustavat, turvalliset ja energiatehokkaat opetustilat, jotka palvelevat opetuksen lisäksi myös kuntalaisten iltakäyttöä. Hankesuunnitelman mukaisesti rakennustyöt käynnistyisivät keväällä 2027 ja tilat valmistuisivat käyttöön lukuvuoden 2028–2029 alkuun mennessä.
Hankkeen rahoitusta varten määrärahat käsitellään erikseen vuosien 2027–2029 talousarvioiden ja taloussuunnitelmien yhteydessä. Hankesuunnitelman hyväksyminen merkitsee investointihankkeen etenemistä toteutussuunnitteluvaiheeseen sekä tarvittavien lupien, kilpailutusten ja muiden valmistelutoimenpiteiden käynnistämistä.
Liitteenä on hankesuunnitelma,asemapiirros, julkisivukuvat, pohjakuvat ja rakennusselostus.
Ehdotus
Esittelijä
Tiina Pelkonen, Kunnanjohtaja, tiina.pelkonen@aura.fi
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto
- hyväksyy Auran yhtenäiskoulun laajennushankkeen hankesuunnitelman liitteen mukaisesti;
- päättää käynnistää hankkeen toteutussuunnittelun hankesuunnitelman mukaisesti;
- toteaa, että hankkeen lopulliset investointimäärärahat käsitellään vuosien 2027–2029 talousarvioiden ja taloussuunnitelman yhteydessä; sekä
- valtuuttaa kunnanhallituksen ja teknisen lautakunnan huolehtimaan hankkeen jatkovalmistelusta, kilpailutuksista, lupa-asioista ja muista hankkeen toteuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä hyväksytyn hankesuunnitelman puitteissa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttin.