Perusturvalautakunta, kokous 28.8.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Sosiaaliasiamiehen raportti vuodelta 2018

AurDno-2019-277

Valmistelija

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perustelut

Sosiaalihuollon asiakaslaissa (§ 24) säädetään sosiaaliasiamiestoiminnan järjestämisestä ja sosiaaliasiamiehen tehtävistä. Jokaisella kunnanlla on oltava sosiaaliasiamies. Auran kunta ostaa sosiaaliasiamiehen palvelut Merikratos Oy:ltä. Auran kunnan sosiaaliasiamiehenä toimii Maija-Kaisa Sointula. Palvelu sisältää asiakkaiden neuvonta- ja ohjauspalvelun, avustamisen muistutusasioissa ja tiedottamisen asiakkaiden oikeuksista. Lisäksi sosiaaliasiamiestoiminnan tavoitteena on toimia asiakkaan oikeuksien edistämiseksi ja toteuttamiseksi. Lailla (Laki sosiaalihuollon asikkaan asemasta ja oikeuksista, § 24) säädetään sosiaaliasiamiehen tehtävistä, joista yksi on seurata asiakkaiden oikeuksien ja aseman kehitystä kunnassa ja antaa siitä selvitys vuosittain kunnanhallitukselle. Sosiaaliasiamiehen raporti vuodelta 2018 on esityslistan liitteenä.

Sosiaaliasiamiehen raportin mukaan sosiaaliasiamiehellä oli vuonna 2018 Aurassa kolme asiakastapahtumaa, jotka koskivat vammaispalveluja (kuljetuspalvelut ja henkilökohtainen apu). Vuonna 2017 yhteydenottoja sosiaaliasiamieheen oli 5. Eli yhteydenotot vähenivät vuonna 2018 verrattuna vuoteen 2017 40 %. Yhteydenottoja oli 0,75 kpl tuhatta asukasta kohden, kun Merikratoksen kaikkien kuntien yhteydenottojen mediaani vuonna 2018 oli 1,75. Valtakunnallisesti tarkasteltuna kaikkien kuntien osalta Merikratoksen sosiaaliasiamiehille tulleista yhteydenotoista eniten yhteydenottoja tuli lastensuojelusta (33,3%).

Sosiaaliasiamiehen selvityksessä 2018 käsitellään myös sosiaalihuollon asiakaslain mukaisten muistutusten määrää ja asiakaspalautteen antamista. Asiakkaalla on oikeus tehdä muistutus sosiaalihuollon johtavalle viranhaltijalle. Muistutukset ohjataan Aurassa sosiaalijohtajalle. Vuoden 2018 aikana ei ole tehty yhtään muistutusta tai kantelua Auran kunnan sosialihuollon palveluista.

Vuonnna 2018 tehtiin kolme oikaisuvaatimusta Auran kunnan perusturvalautakunnalle liittyen vammaispalveluihin ja omaishoidontukeen. Perusturvalautakunnan päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen kaksi kertaa. Hallinto-oikeus ei ole vuoden 2018 aikana muuttanut perusturvalautakunnan yksilöhuoltoa koskevia päätöksiä.

Sosiaaliasiamiehellä ei ole huomautettavaa Auran kunnan sosiaalihuollon palveluihin.

Sosiaaliasiamiehen raportti vuodesta 2018 Auran kunnanhallitukselle on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perusturvalautakunta merkitsee sosiaaliasiamiehen selvityksen vuodelta 2018 tiedokseen, ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle tiedoksi.

Sosiaaliasiamiehen raportti vuodesta 2018 Auran kunnanhallitukselle on esityslistan liitteenä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.