Perusturvalautakunta, kokous 4.3.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 17 Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakertomus vuodelta 2019

AurDno-2020-79

Valmistelija

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perustelut

Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä, joka kunnan pitää laatia maaliskuun loppuun mennessä. Toimintakertomuksen erityisenä tehtävänä on selvittää valtuuston hyväksymien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista.

Kunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisessa noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston antamia yleisohjeita.

Talouden toteutumista koskevia lopullisia tietoja ei kuitenkaan ole vielä käytettävissä, koska osa sekä meno- että tulokirjauksista on vielä kesken. Liitteenä olevaan perusturvalautakunnan toimintakertomukseen vuodelta 2019 on huomioitu 18.02.2020 mennessä kirjanpitoon tehdyt kirjaukset.

Perusturvalautakunnan taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet toteutuivat vuonna 2019 lähes suunnitelman mukaisesti. Perusturvalautakunnan kulut olivat yhteensä 11.993.808 (ta 2019 = 12.036.972) ja toimintatuotot 496.317 (ta 2019 549.030). Taloudellinen toteutuma oli nettona 11.497.491. Vastuuyksikkökohtainen alustava taloudellinen toteutuma ajalta 1.1.-31.12.2019 on esityslistan liitteenä oheismateriaalina.

Auran ja Pöytyän kuntien yhdessä toteuttama sote-hanke työryhmätyöskentelyineen vei kuluneena vuonna paljon työaikaa, ja työ jatkui vuodelle 2020.  Hanketta veti Pöytyän toimeksiantamana Perlacon oy.

Valtuusto hyväksyi vuodelle 2019 perusturvalautakunnalle 11 tavoitetta, joista 7 kohdistui sosiaalipalvelujen, 2 toimeentuloturvan  ja 2 terveydenhuollon tehtäväalueelle. Sosiaalihuollossa suoritemäärät olivat lähes samalla tasolla kuin edellisenä vuonna.

SOSIAALIPALVELUT

Sosiaalipalveluiden tehtäväalueen toiminnalliset tavoitteet toteutuivat lähes käyttösuunnitelman mukaisesti. Tehostetun ympärivuorokautisen hoidon osuutta ei kuitenkaan onnistuttu vähentämään, ja se on pysynyt samalla vakiintuneella tasollaan. Sosiaalipalvelujen menojen toteutuma on bruttona 4.638.203 ja nettona 4.167.078. Tulojen toteutuma on 471.124. Tulot alittivat arvioidun 44.306 eurolla. Tuloissa oli alitusta erityisesti kotihoidon ateriapalveluissa ja hoitomaksuissa. Myös ympärivuorokautisessa asumispalvelussa käyttöön otetut palvelusetelit alensivat tulokertymää. Vastaava sairaanhoitaja on tehnyt palvelutalo Hoivakotia koskevan toimintakertomuksen vuodelta 2019, joka kertomus on esityslistan oheismateriaalina.

TOIMEENTULOTURVA (työikäisten palvelut) 

Toimeentuloturvavan tehtäväalueen bruttomenot ovat 243.998 ja nettomenot 218.805 sekä tulot 25.192. Toimintatulojen alitus (-7.190)  selittyy kuntouttavan työtoiminnan korvausten vähenemisestä, joka johtuu asiakasmäärän alenemisesta. Tehtäväalueella erityisesti täydentävän toimeentulotuen menoissa oli nousua.

TERVEYDENHUOLTO

Perusterveydenhuolto ei ole vielä antanut lopullista tilinpäätöstään tai kunnan maksuosuutta. Valtuusto myönsi perusterveydenhuoltoon lisätalousarvion 126.669 €, ja toteutuma ennen lopullista tilinpäätöstä on 2.271.930. Perusterveydenhuollosta on kuitenkin tulossa kunnalle vielä lisälaskua talousarvion arvioituihin menoihin. 

Erikoissairaanhoidon osalta kunnan lopullinen maksuosuus on vuonna 2019 4.743.251, joten kunta saa palautuksena maksamistaan tasaeristä 22.614 euroa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perusturvalautakunta hyväksyy esityslistan liitteenä olevan vuotta 2019 koskevan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintakertomuksen, ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle ja valtuustolle.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.