Sivistyslautakunta, kokous 8.2.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Otto-oikeus (varhaiskasvatus)

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Kunnan hallintosäännön § 32:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsittelyyn voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.

Kunnan hallintosäännössä on määrätty, että otto-oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, mikäli kunnanhallitus ei ole päättänyt otto-oikeuden käyttämisestä.

Kunnan hallintosäännön 33 §:n mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan lisäksi lautakunnan puheenjohtaja ja esittelijä.

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan oteta säännössä mainittuja, kunnanjohtajan, toimialapäällikön ja vastuualueen esimiehen ratkaisuvaltaan kuuluvia henkilöstöasioita (mm. vuosilomat, koulutukset).

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä

2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

Varhaiskasvatuspäällikkö
Henkilöstöpäätös:
§ 1 Määräaikainen siirto toiseen tehtävään, M. Virta, 25.01.2022
§ 2 Määräaikainen siirto toiseen tehtävään, T.Ilina, 25.01.2022

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Lautakunta merkitsee tiedokseen varhaiskasvatuspäällikön viranhaltijapäätökset ajalta 1.1. - 3.2.2022 ja päättää, ettei lautakunta käytä päätöksissä otto-oikeutta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.