Kunnanhallitus, kokous 28.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 61 Myyntitarjous kiinteistöistä Auran kunnalle

AurDno-2022-148

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Huoneistoketju Oy on toimeksisaaneena tehnyt Auran kunnalle myyntitarjouksen kolmesta kunnan alueella  Sillankorvantiellä sijaitsevasta kiinteistöstä. Kiinteistöjen tunnukset ovat 19-423-1-113, 19-423-1-84 ja 19-423-1-114. Tarjouksen mukainen hintapyyntö olisi kiinteistöjen 19-423-1-113 ja 19-423-1-84 osalta 85 000 euroa ja kiinteistön 19-423-1-114 osalta 70 000 euroa.

Karttaote ja saapunut myyntitarjous ovat pykälän liitteinä.

Kunta omistaa kyseisessä korttelissa kiinteistöt 19-423-1-85 ja 19-423-1-52.

Edellä mainitut kiinteistöt sijaitsevat kaavassa Yleisten toimintojen -alueella (YL-merkintä). Kiinteistöllä suoritettavat mahdolliset muutos- tai uudisrakennustyöt edellyttävät erillistä käsittelyä ja poikkeuslupaa. Rakennustarkastuksen arvion mukaan aluetta olisi mahdollista hyödyntää uudisasuntotuotantoon, esimerkiksi rivitalotonttina, ympäröivän asutuksen perusteella.

Kunnan oman asuntotuotannon lisääminen ei sisälly lähivuosien investointiohjelmaan eikä vakaan talouden säilyttämistä tukevaan rahoitukselliseen kehykseen. Toisaalta uudisasuntojen kysyntä on ollut alueella vilkasta ja painetta uudisasuntotuotannon lisäämiselle on. Auran kunnan alueella toimii useita rakennusalan yrityksiä, joille kohteita voisi tarjota tai ehdottaa yhteistyötä keskeisellä paikalla sijaitsevalle tontille rakentamiseen liittyen. Tällä hetkellä maailmantalouden ennakoinnin epävarmuus ja rakennuskustannusten kasvu saattavat aiheuttaa lykkäystä uusien rakennushankkeiden käynnistämispäätösten tekoon rakennuttajillakin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  1. kunta ei osta edellä selosteessa eriteltyjä kiinteistöjä tarjotulla hinnalla ja
  2. kunnan omistamat kiinteistöt korttelista voidaan myydä, mikäli halukkuutta asuntorakentamiselle kohteeseen ilmenee.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Välittäjä

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Perkkiönkuja 2, Aura
postiosoite Auran kunta, PL 24, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.45