Perusturvalautakunta, kokous 6.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 36 Viranhaltijapäätökset

Valmistelija

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen. Kunnan hallintosäännön § 32:n mukaan asian ottamisesta kunnanhallituksen käsittelyyn voi päättää kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja ja kunnanjohtaja.

Kunnan hallintosäännössä on määrätty, että otto-oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, mikäli kunnanhallitus ei ole päättänyt otto-oikeuden käyttämisestä.

Kunnan hallintosäännön 33 §:n mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan lisäksi lautakunnan puheenjohtaja ja esittelijä.

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan oteta säännössä mainittuja, kunnanjohtajan, toimialapäällikön ja vastuualueen esimiehen ratkaisuvaltaan kuuluvia henkilöstöasioita (mm. vuosilomat, koulutukset).

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä

2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

Sosiaalijohtaja

§ 3 Ylityömääräys

§ 4 Perheohjaajan irtisanoutuminen

§ 6 Perhetyön hankintapäätös

§:t 7 - 9: Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi hyväksyminen (Mehiläisen Hoivakodit Oy/Mainiokoti Ilona, Aurora ja Timantti)

§ 10 Työntekijä vuosiloma-ajalle

§ 11 - § 12 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelituottajaksi hyväksyminen (Mehiläisen Hoivakodit Oy/ Mainiokoti Otava ja Maaria)

Avopalvelun ohjaaja

§ 1 Määräaikaisen ostopalvelun käyttö kotihoidon sairaanhoitajan tehtävään.

Ehdotus

Esittelijä

  • Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perusturvalautakunta merkitsee tiedokseen edellä olevat viranhaltijapäätökset ja päättää otto-oikeuden käyttämisestä päätöksissä, joissa se kuntalain ja hallintosäännön mukaan on mahdollista.

Päätös

Perusturvalautakunta merkitsi tiedokseen edellä olevat viranhaltijapäätökset ja päätti ettei se käytä otto-oikeutta päätöksissä, joissa se kuntalain ja hallintosäännön mukaan on mahdollista.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.