Sivistyslautakunta, kokous 19.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 32 Varhaiskasvatuksen palvelusetelien arvon tarkistaminen 2022

AurDno-2020-195

Valmistelija

  • Anita Peltonen, Varhaiskasvatuspäällikkö, anita.peltonen@aura.fi

Perustelut

Palvelusetelisääntökirjan 7.1 kohdan mukaan: "Varhaiskasvatuksen palvelusetelin suurin arvo (kattohinta) hyväksytään Auran kunnan sivistyslautakunnassa.

Palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu siten, että sosiaalipalveluiden ansiotason vaikutus on 70 % ja elinkustannusindeksin vaikutus 30 %. Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia Tilastokeskuksen indeksejä. Palvelusetelin arvoa tarkistetaan indeksin mukaan aina parillisen vuoden keväällä 30.4. mennessä. Tarkistetun palvelusetelin uusi arvo tuodaan päätettäväksi lautakuntaan. Uusi, indeksillä tarkistettu palvelusetelin arvo otetaan käyttöön aina uuden toimintakauden alusta elokuun 1. päivä. Laskennan tuloksena saatu hinnankorotusesitysprosentti pyöristetään aina kahden desimaalin tarkkuuteen."

Palvelusetelin korkein hinta on edellisen kerran tarkistettu sivistyslautakunnan 12.5.2020 tekemän päätöksen mukaisesti. Korkein hinta yli kolme vuotiaan lapsen päiväkotihoidossa 835,00 euro/kk on ollut käytössä 1.8.2020 lukien. 835,00 on ollut indeksitarkistuksen lähtökohtana.

Tarkasteltaessa edellä mainitulla periaatteella palvelusetelin suurinta arvoa indeksin vaikutus 2020 - 2022 olisi 4,91 prosenttia käyttäen perusvuotta 2015=100 ansiotasoindeksin osalta. Tällöin palvelusetelin suurin arvo yli kolme vuotiaan varhaiskasvatuksesta olisi päiväkodeissa 876,00 euroa kuukaudessa. Korotusta edelliseen arvoon olisi 41,00 euroa kuukaudessa.

Perhepäivähoidossa suurin palvelusetelin arvo olisi 703,00 euroa/kk. Korotusta edelliseen arvoon olisi 32,90 euroa, joka pyöristettynä euroon olisi 33,00.

Muiden palveluntarpeiden arvot saadaan sääntökirjan mukaisilla kertoimilla. Lapsikohtaisen palvelusetelin arvo määräytyy lapsen iän, perheen koon ja bruttotulojen sekä perheen ja tuottajan välisessä palvelusopimuksessa sovitun palveluntarpeen perusteella.

Korotuksen vaikutus tämän hetkiseen tilanteeseen olisi n. 3170,00 euroa/kk.

Sääntökirjaan tehtävistä, varhaiskasvatuslain muutoksista johtuvista päivitystarpeista päätetään vielä vuoden 2022 aikana, tässä yhteydessä päätetään kohdista, jotka liittyvät lapselle annettavaan tukeen.

 

 

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Sivistyslautakunta päättää, että palvelusetelin suurin arvo yli kolmevuotiaan lapsen kokoaikaisessa varhaiskasvatuksessa 1.8.2022 lukien on päiväkodeissa 876,00 euroa yli 3-vuotiaalla lapsella ja perhepäivähoidossa 703,00 euroa.

Muut arvot saadaan sääntökirjassa päätetyillä kertoimilla, ja kertoimella saadut summat pyöristetään lähimpään tasaeuroon.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Anita Peltonen, Maija-Liisa Sibakow, Arja Kima, Pilke Kurki

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on  Auran sivistyslautakunta.


Postiosoite:  PL 24, 21381 Aura
Käyntiosoite Perkkiönkuja 2, 21380 Aura

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.