Kunnanhallitus, kokous 13.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 110 Peltovuokrasopimuksen jatkaminen

AurDno-2022-258

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Auran kunta on 3.7.2018 päivätyllä kauppakirjalla hankkinut omistukseensa Ristisuo-nimisen tilan (19-408-1-28) sekä osia Perko (19-408-1-34) ja Uutela I (19-408-1-16) -tiloista. Kauppakirjan osana on sovittu em. alojen osalta peltojen vuokraamisesta toiselle myyjistä 31.12.2022 saakka ellei kunnalla ole tarvetta alueiden käytölle tätä ennen. Kauppakirjassa on sovittu myös, että vuokralaisella on mahdollisuus jatkaa alueiden vuokraamista myös vuokrakauden päättymisen jälkeen, mikäli alueen rakentaminen ei ole käynnistynyt.

Alueen rakentamisen alkamisen ajankohdasta ei ole toistaiseksi tietoa. Vuokralainen on ilmaissut halukkuutensa jatkaa peltojen vuokraamista. Kauppakirjan ehtojen mukaisesti valmisteltu vuokrasopimusluonnos viiden vuoden jatkokaudesta on pykälän oheismateriaalina.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää jatkaa edellä selosteessa eriteltyjen maa-alojen vuokraamista nykyiselle vuokralaiselle oheisen vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti 1.1.2023 - 31.12.2027 välisen ajan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

tekninen toimi, kirjanpito, reskontra, vuokralainen

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on päätöksen tehnyt toimielin/viranomainen.

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 24, 21381 AURA     

Käyntiosoite: Perkkiönkuja 2 AURA 

Sähköpostiosoite: kunta@aura.fi    

Puhelinnumero: 02-486430             

 

Kirjaamon aukioloaika on ma – to klo 8 – 16 ja pe 8 – 14.45.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

 

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

 

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.