Kunnanhallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 182 Nuorisovaltuuston edustaja maakunnalliseen nuorisovaltuustoon

AurDno-2022-239

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perustelut

Varsinais-Suomen hyvinvointialue on lähettänyt kuntiin nimeämispyynnön hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin. Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle nimetään nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja monikulttuurisuusneuvosto. Vaikuttamiselimet ovat yksi tapa hyvinvointialueen asukkaille osallistua ja vaikuttaa hyvinvointialueen toimintaan.

Hyvinvointialueen vakuttamiselimillä on mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön, vammaisten henkilöiden, maahanmuuttajien tai vieraskielisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Vaikuttamistoimielinten asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää hyvinvointialueen aluehallitus. Laki hyvinvointialueesta (§ 32) ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueen valtuuston hyväksymä (2.3.2022) hallintosääntö määräävät vaikuttamistoimielinten jäsenten nimeämiseen liittyvistä asioista.

Nimeäminen kunnassa pyydetään tekemään seuraavasti:

  • kunnan nuorisovaltuusto tai vastaava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyinvointialueen nuorisovaltuustoon
  • kunnan vanhusneuvosto tai vastava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvostoon
  • kunnan vammaisneuvosto tai vastaava toimielin valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen vammaisneuvostoon
  • kunta valitsee yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Varsinais-Suomen hyvinvointialueen monikulttuurisuusneuvostoon

Aluehallitus valitsee vanhusneuvoston, vammaisneuvoston ja monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

Varsinais-Suomen hyvnvointialueen nimeämispyyntökirje on ohessa esityslistan liitteenä.

Sosialijohtaja on pyytänyt vanhus- ja vammaisneuvostoa nimeämään keskuudestaan pyydetyn mukaisesti jäsenen ja jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen sekä vanhusneuvostoon että vammaisneuvostoon. Vanhus- ja vammaisneuvosto kokoontui 30.05.2022.

Ehdotus

Esittelijä

Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Perusturvalautakunta esittää kunnanhallitukselle tiedoksi vanhus- ja vammaisneuvoston kokouksessaan 30.05.2022 valitsemat jäsenet  ja henkilökohtaiset varajäsenet Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvostoon ja vammaisneuvostoon seuraavasti:

  • Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsi keskuudestaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vanhusneuvostoon jäseneksi Liisa-Anneli Holmbergin ja hänelle varajäseneksi Annukka Lohikon
  • Vanhus- ja vammaisneuvosto valitsi  keskuudestaan Varsinais-Suomen hyvinvointialueen vammaisneuvostoon jäseneksi Petri Hörkön ja hänelle varajäseneksi Rami Jokisen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Sirpa Kunnas, Sosiaalijohtaja, sirpa.kunnas@aura.fi

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin nimetyt Auran vammais- ja vanhusneuvostoedustajat tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Vapaa-aikasihteeri on pyytänyt nuorisovaltuustoa nimeämään keskuudestaan jäsenen ja jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen maakunnalliseen nuorisovaltuustoon. Nuorisovaltuusto teki valinnan kokouksessaan 9.9.2022.

Nuorisovaltuusto valitsi Varsinais-Suomen hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon varsinaiseksi jäseneksi Vilhelmiina Mäkisen ja hänelle varajäseneksi Alisa Valkaman.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin nimetyt Auran nuorisovaltuustoedustajat tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

Muutoksenhaku

Päätöksistä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta, koska asia päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.