Kunnanvaltuusto, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2025

AurDno-2022-436

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut koko Euroopan taloutta ja toimintaympäristöä. Talouden positiiviset kasvunäkymät ovat kääntyneet jälleen negatiivisiksi, korot ovat nousseet noin kolmeen prosenttiin aiemmista minuusmerkkisistä luvuista ja inflaatio on jyllännyt noin kahdeksassa prosentissa.

Auran kunnan talousnäkymät talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosille ovat varovaisen toiveikkaita. Auran kunnan käyttötaloudesta poistuu lähes 14 miljoonan kustannukset sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyessä hyvinvointialueelle. Verotulot leikkautuvat arviolta 46 prosenttia vuodesta 2022 hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Suunnitelmavuonna 2024 arvioidaan verotulojen vielä laskevan noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Valtionosuuksiin tulee myös merkittävä pienennys jo ensi vuodelle. Valtionosuuspäätökset suunnitelmavuosille tehdään vasta myöhemmin, mutta alustavien ennusteiden mukaan lähivuosina niihin ei olisi tulossa merkittävä muutoksia ensi vuoteen verrattuna.

Auran verotulot ovat kehittyneet ja arvioidaan kehittyvän seuraavasti:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP2020 TP2021 TA 2022 TA 2023
Kunnallisvero 12 992 13 353 14 341 14 408 14 785 7 484
Yhteisövero 571 603 541 741 537 615
Kiinteistövero 751 751 714 839 836 858
Yhteensä 14 314 14 707 15 595 15 988 15 575 8 957

Valtionosuuksien määrät ovat seuraavanlaiset:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP 2020 TP 2021 TA 2022 TA 2023
Peruspalvelujen vos 4 892 4 632 4 476 3 973 4 078 1 588
Verotulojen per. tasaus 1 755 1 844 1 915 1 722 1 723 1 669
Harkinnanvarainen vos     540      
Järj. muut tasaus/ verotulomen. kompensaatio - 172 1 821 1 837 2 039 686
OKM vos - 647 -647 -645 - 21 -650 -700
Yhteensä 6000 6001 8 107 7 510 7 190 3 243

Kunnan kokonaiskustannukset ja rahoitus ovat toteutuneet ja arvioidaan toteutuvan seuraavasti:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP 2020 TP 2021 TA 2022 TA 2023
Toimintatuotot   2 672   2 647   2 657   3 069   2 722   2 197
Toimintakulut -22 180 -22 749 -23 226 -24 059 -24 371 -12 929
Toimintakate -19 508 -20 101 -20 569 -20 990 -21 6449 -10 732
Verotulot 14 314 14 707 15 595 15 987 16 170   8 957
Valtionosuudet   6 000   6 001   8 107   7 510   7 190   3 243
Rahoitustuotot/kulut         -20          3         2       23        -2    - 142
Vuosikate      819    611   3 130   2 531   1 709   1 325
Poistot     -804    -847     -893    -886     -828    -799
Tilikauden tulos        15    -237   2 238   1 646      881     527

Toimielimittäin talousarviovuosi 2023 näyttää seuraavalta:

Toimielin Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kulujen muutos% vrt. TA 2022
Keskusvaaliltk 4000 -8 571 -4 571 -46,9
Tarkastusltk     0 -16 922 -16 922 +26,0
Kunnanhallitus 38 500 -1 309 957 -1 271 457 +4,8
Sivistysltk 468 460 -8 066 850 -7 598 390 +11,1
Vapaa-aikaltk 74 000 -277 873 -203 873 +46,8
Tekninen ltk 1 588 080 -3 249 306 -1 661 226 +19,8

Investointiohjelman bruttomenot vuodelle 2023 ovat 1 473 000 euroa. Maanhankintaan on varauduttu vuoden 2023 osalta 100 000 eurolla. Talonrakennuksen peruskorjauksiin on budjetoitu 475 000 euroa. Teiden rakentamiseen ja siihen liittyvään infrastruktuuriin on varattu 290 000 euroa. Vesi- ja viemärilaitoksen investointeihin on varauduttu 316 000 eurolla ja hulevesijärjestelmiin 125 000 eurolla. Investointituloiksi on arvioitu 179 000 euroa. Tilikauden tulos ei riitä kattamaan kaikia poistoja ja investointeja. Kunnan pitkät lainat lyhenevät miljoonalla eurolla. Lyhyttä lainaa otetaan 700 000 euroa.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus aloittaa talousarvion käsittelyn.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi toimialojen talousarviovalmistelun tiedoksi ja jatkaa talousarvion käsittelyä kokouksessaan 28.11.

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Taloustoimistossa on tehty tarkennuksia ja korjauksia talousarvioon ja taloussuunnitelmaan vuosille 2023 - 2025 kunnanhallituksen 7.11.2022 käsittelyn perusteella. Sähkön hinnankorotusta on piennennetty vastaamaan viisi prosenttia pienempää kulutusta ja keskimääräistä kilowattitunnin hintaa on alennettu viidellä sentillä. Varhaiskasvatuksen palkkasummat on käyty läpi ja pienennetty vastaamaan henkilöstön määrää.

Toimintatuotot ovat 2 571 264 euroa ja toimintakulut -12 919 019 euroa. Vuosikate on 1 680 175 euroa ja poistot ovat -809 670 euroa. Tilikauden ylijäämä osoittaa 898 305 euroa.

Päivitetty talousarvio vuodelle 2023 ja suunnitelmavuosille 2023 - 2025 on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2023 - 2025 edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää talousarvion vuodelle 2023 ja taloussuunnitelman vuosille 2023 -​ 2025 valtuustolle hyväksyttäväksi.

Päätös

Keskustan valtuustoryhmä esitti:

"Vapaa-aikalautakuntaan esitetty työntekijä (hyvinvoinnin koodinaattori / liikuntaneuvoja) palkataan vuoden 2023 ajaksi, osa-aikaisesti 50 % työajalla.   Selvitetään myöskin mahdollisuudet avustuksen saamiseen kyseisen tehtävän palkkaukseen.

Ensimmäisen vuoden aikana selvitetään mm. mahdollisuudet yhteistyöhön esim. Pöytyän kunnan kanssa, sekä työtehtävän kokonaisvaltainen sisältö.  Tämän vuoden aikana seurataan työn vaikuttavuutta siten, että se voidaan nähdä perustellusti ennaltaehkäisevänä työnä. Mikäli yhteistyösopimus toisen kunnan kanssa onnistuu, tällöin tehtävä voisi olla myöhemmin kokoaikainen.  Näin on toimittu aikaisemmin etsivän nuorisotyöntekijän kohdalla, tällöin mahdollisesti avustuksen saaminenkin olisi tähän työhön helpompaa."                

SDP:n valtuustoryhmä kannatti esitystä.

Pidettiin neuvottelutauko viisi minuuttia.

Kokoomuksen valtuustoryhmä ehdotti, että hyvinvointikoordinaattori palkataan täysiaikaisella työajalla vuoden määräaikaisena.

Äänestysten jälkeen Keskustan valtuustoryhmän esitys muutettuna tuli valtuuston päätökseksi.

Talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2025 hyväksyttiin aiemman äänestystuloksen mukaan muutettuna.

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 14 kpl 74%

    Juhani Yli-Pohja, Jarkko Granat, Niina Aarnio, Jouko Vähä-Rahka, Teija Jokinen, Päivi Ryösä, Jenni Päätalo, Noora Maanpää, Liisa-Anneli Holmberg, Jukka Leino, Ritva Vainio, Kalle Simola, Matti Leppäkoski, Ari-Pekka Haapanen

  • Ei 5 kpl 26%

    Kalle Isotalo, Tommi Pasto, Erkka Hirvensalo, Arvo Laakso, Tomi Kauhanen

  • Kyllä 1 kpl 5%

    Arvo Laakso

  • Ei 18 kpl 95%

    Kalle Isotalo, Erkka Hirvensalo, Liisa-Anneli Holmberg, Jouko Vähä-Rahka, Ritva Vainio, Tomi Kauhanen, Tommi Pasto, Jukka Leino, Niina Aarnio, Juhani Yli-Pohja, Jenni Päätalo, Jarkko Granat, Noora Maanpää, Päivi Ryösä, Teija Jokinen, Matti Leppäkoski, Kalle Simola, Ari-Pekka Haapanen


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

-se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

-kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

-päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

-päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

-päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle.

Postiosoite: PL 32, 20101 TURKU    

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2 – 4, 20100 TURKU                            

Sähköpostiosoite: turun.hao(at)oikeus.fi

Puhelinnumero: 029 56 42410

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

-päätös, johon haetaan muutosta

-miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

-perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

-päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä

-todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

-asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: PL 24, 21381 AURA      

Käyntiosoite: Perkkiönkuja 2 AURA 

Sähköpostiosoite: kunta@aura.fi    

Puhelinnumero: 02-486430             

Kirjaamon aukioloaika on ma – to klo 8 – 16 ja pe 8 – 14.45.