Kunnanhallitus, kokous 11.5.2026

§ 87 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy: hallituksen jäsenen ehdottaminen kaudelle 2026

AurDno-2026-141

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n pienosakkaat ovat sopineet yhtiön hallituspaikkojen jakautumisesta siten, että hallituspaikka kiertää vuosittain aina kahdesta kunnasta kerrallaan. Toimikausi alkaa valinnasta ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäsenillä ei ole varajäseniä. Vähemmistöosakkaiden puolesta esityksen hallitukseen nimettävästä henkilöstä tekee nimitystoimikunta, johon kukin vähemmistöosakas nimittää yhden jäsenen. Auran kunnan hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja edustaa kuntaa osakeyhtiöissä, joten kunnanjohtaja kuuluu nimitystoimikuntaan.

LSHJ:n pienosakkaiden nimitystoimikunnan kokouspöytäkirja on oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tiina Pelkonen, Kunnanjohtaja, tiina.pelkonen@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää nimitystoimikunnalle, että Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n hallitukseen nimettäisiin kaudelle 2026 jäsen Auran kunnasta.

Päätös

Jäseneksi ehdotetaan Kalle Isotaloa.

Tiedoksi

ari-pekka.korhonen@turku.fi

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.