Kunnanhallitus, kokous 2.3.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 39 KVTES:n alaisten johtavien viranhaltijoiden siirtyminen kokonaispalkkaukseen

AurDno-2026-49

Aikaisempi käsittely

Perustelut

KVTES:n sovellettavien johtavien viranhaltijoiden palkkaukseen tuli 1.2.2025 muutos tasopalkkamallin myötä. Johtavat viranhaltijat tuli siirtää kokonaispalkkaukseen samaan aikaan, kun kunnassa otettiin tasopalkkamalli käyttöön 1.10.2025. Tällöin voimassa olleet palkanlisät tuli ynnätä yhteen ja muodostaa näin kokonaispalkka. Tämä asia on jäänyt hoitamatta ajallaan. Auran kunnassa palkkauksesta päättää kunnanhallitus. 

1.10.2025 kaikki palkanosat yhteenlaskien hallintojohtajan kokonaispalkka on vähintään 5611,12 euroa ja hyvinvointijohtajan 5870,01 euroa. Kunnissa yleisesti hallintojohtajan palkka on kunnan kakkosvirkamiehenä johtoryhmän palkoissa hieman korkeampi kuin hyvinvointi- ja teknisen johtajan palkka. Kunta- ja hyvinvointityönantajan palkkatilastoja on ollut saatavilla vain vuodelta 2023. Vertailussa 2001 - 5000 asukkaan kuntien palkkoihin Auran palkat sijoittuvat hyvin alhaiselle tasolle:

1.10.2023 tehtäväkohtaiset palkat 10 % 50 %  90 %  keskiarvo Auran kunnan maksama
hallintojohtaja 4901 5300 5880 5358 4774,60
hyvinvointijohtaja       4885 4865,44
sivistysjohtaja       5552  
tekninen johtaja 4381 5070 5979 5044 4381,07

Taulukossa 10 % = Ansio, jota vähemmän ansaitsee 10 % henkilöistä (alin desiili), 50 % = Ansio, jota vähemmän ansaitsee 50 % henkilöistä (mediaani), 90 % = Ansio, jota vähemmän ansaitsee 90 % henkilöistä (ylin desiili). 

Kunnallisen työ- ja virkaehtosopimuksen mukaan johtavien viranhaltijoiden palkat piti muuttaa kokonaispalkoiksi samaan aikaan kun kunnassa otettiin tasopalkkamalli käytöön. Vertailussa noin 4000 asukkaan kuntiin tämän hetken kokonaispalkat ovat hallintojohtajilla 6010 - 6768 euroa ja hyvinvointijohtajilla / sivistysjohtajilla (samat tehtävät) 5892 - 6569 euroa. Palkkaero hallintojohtajan ja kunnanjohtajan välillä on kunnasta riippuen 1380 - 2133 euroa. 

Oheismateriaalina on vertailutaulukko ja tarkempi selvitys johtavien viranhaltijoiden palkoista. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Matti Leppäkoski, matti.leppakoski@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

1. että, tämän pykälän käsittely tehdään puheenjohtajan esittelystä

2. että, KVTES:n alaiset johtavat viranhaltijat siirretään sopimuksen mukaisesti kokonaispalkkaukseen 1.10.2025 alkaen ja

3. määrittää hallintojohtajan ja hyvinvointijohtajan kokonaispalkat sekä teknisen johtajan tehtäväkohtaisen palkan suhteessa edellisiin. 

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Esteellisyys

Tuija Pellosmaa, asianosaisjäävi

Perustelut

Tilastokeskus/Paikallishallinnon palkat on julkaissut lokakuussa 2023 keskimääräiset €/kk kokonaisansiot 2 001 - 5 000 asukkaan kunnista. Tämän jälkeen on tullut yleiskorotuksia, joten liitteeseen keltaiselle pohjalle on laitettu palkat vuoden 2025 lopun tasoon (liite oheismateriaalina). Aurassa hallintojohtajan laskettu kokonaispalkka on tällä hetkellä 5 611,12 €/kk, hyvinvointijohtajan 5 870,13 €/kk ja teknisen johtajan 4 965,01 €/kk, josta tehtäväkohtaisen palkan osuus on 4 404,13 €/kk.

 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jukka Leino, jukka.leino@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

1. että,​ tämän pykälän käsittely tehdään puheenjohtajan esittelystä

2. että,​ KVTES:n alaiset johtavat viranhaltijat siirretään sopimuksen mukaisesti kokonaispalkkaukseen 1.10.2025 alkaen ja

3. määrittää hallintojohtajan ja hyvinvointijohtajan kokonaispalkat sekä teknisen johtajan tehtäväkohtaisen palkan suhteessa edellisiin.