Perustelut
Kunnanhallitus on päättänyt 15.12.2025 § 257 käynnistää kaavoitustyön aurinkovoimalaitoista varten. Yleiskaavan tavoitteena on aurinkovoimapuiston ja sähkövarastoalueen sijoittaminen alueelle oheislaitteineen. Aurinkovoima- ja sähkövarastoalueen alustava koko on noin 100 - 150 hehtaaria ja verkkoon liitettävä teho alustavasti n. 50–100 MW. Kaavalla on tarkoitus osoittaa aurinkopaneelialueet, maa- ja metsätalouden ja infran käyttöön jäävät alueet sekä mahdolliset suojavyöhykkeet. Lisäksi kaavassa otetaan huomioon selvityksissä ja palautteissa mahdollisesti esille tulevat arvot ja osoitetaan niille tarpeelliset merkinnät ja määräykset.
Pääperiaatteena on, että hanketoimija vastaa aurinkovoimalalle tarkoituksenmukaisen kaavan laatimisessa ja selvityksissä tarvittavan konsulttityön hankinnasta ja kustannuksista. Tässä vaiheessa hanketoimija tekee alustavat vuokrasopimukset kaavan toteuttamiseksi tarvittaville alueille maanomistajien kanssa. Auran kunta omistaa hankealueelta noin kymmenen hehtaarin suuruisen maa-alan. Auran kunnan maita koskeva vuokrasopimusluonnos on oheismateriaalina.
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi
Kunnanhallitus hyväksyy oheismateriaalin mukaisen vuokrasopimuksen.