Kunnanhallitus, kokous 2.3.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 35 Pellon ostotarjous

AurDno-2026-59

Valmistelija

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi
  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntaan on saapunut ostotarjous kunnan omistamasta peltoalueesta Harakkamäessä. Peltojen kokonaispinta-ala on 0,90 ha. Alue sijoittuu osayleiskaavassa taajama-alueeksi, jonka mukaan alue varataan ensisijaisesti tiiviiseen taajama-asumiseen ja sitä palvelevien liike-, palvelu- ja työtilarakennusten rakentamiseen. Toiminnasta ei saa aiheutua ympäristöön melua, tärinää, ilman tai veden pilaantumista, raskasta liikennettä tai muuta häiriötä. Uusien rakennusten tulee sopia sijoituksen, koon, materiaalien ja julkisivuvärien osalta alueen nykyiseen rakennuskantaan ja katukuvaan.

Kunnan viemäri ja vesijohdot kulkevat välittömästi peltolohkojen vieressä siten, että niihin pystyisi liittymään. Karttamateriaalit ja tarjous ovat oheismateriaalina. 

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus päättää kiittää tarjouksesta, mutta osayleiskaavan mukaisesti alue on suunniteltu tulevaisuudessa asumisen alueeksi ja täydentää siten jo muodostunutta taajama-aluetta kauniissa Aurajoen kulttuurimaisemassa, eikä siten ole myytävissä.