Tekninen lautakunta, kokous 11.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Lausunto Aurajokirannan asemakaavamuutoksesta

AurDno-2023-278

Valmistelija

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Kunnanhallitus pyytää MRA:n mukaista lausuntoa asemanseudun vanhan keskustan asemakaavan muutoksesta. Lausuntopyyntö perustuu osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaiseen osallistamiseen ja vuorovaikutuksen järjestämiseen.

Asemakaavan muutosalue on Auran Asemanseudun taajaman keskustassa,korttelin 6b ja Aurajoen välisellä lähivirkistysalueella. Sen keskiosassa sijaitsee kuntoilu- ja tapahtumapaikka, joka on nimetty Sisupuistoksi. Pinta-alaltaan suunniteltava
alue on noin 0,6 hehtaaria.

Aurajoen rannassa olevalle lähivirkistysalueelle valmistui vuonna 2021 Sisupuiston rakennuskokonaisuus, joka koostuu kuntoportaista, esiintymislavasta ja penkkikatsomosta. Kunnan omistaman alueen aktiviteetteja halutaan edelleen lisätä,
mikä edellyttää alueen käyttötarkoitusten aiempaa tarkempaa asemakaavallista määrittelyä. Kaavatoimikunta on käsitellyt Aurajoen rannan VL- alueeksi merkityn kunnan omistaman tontin mahdollista kehittämistä. Kunnan strategiatyössä ja Aurajoen virkistyskäytön kehittämiseksi keväällä 2022 toteutetussa asukaskyselyssä Aurajoen ja sen ranta- alueiden hyödyntäminen osana kuntalaisten virkistyskäyttöä on noussut vahvasti esille. Lähivirkistysalue (VL) on osa taajaman keskustan toimintoja. Taajaman halki virtaa Aurajoki, jonka rannat osoitetaan asemakaavassa pääosin virkistyskäyttöön. Lähivirkistysalueen keskeinen sijainti kannustaa aktivoimaan sen käyttöä toiminnoilla, jotka tukevat pääkäyttötarkoitusta. Asemakaavan muutos säilyttää nykyiset aluekokonaisuudet yhdyskuntarakenteessa.

Kaavoituksen valmistelu etenee kaavatoimikunnan ja aluearkkitehdin valmistelun mukaan. Kunnanhallitus hyväksyy uutta asemakaavaa vaiheittain:

Aloitusvaihe, 17.10.2022

Luonnosvaihe, 16.01.2023 

Ehdotusvaihe, 25.09.2023 (nähtävillä 29.9 - 10.11.2023)

Hyväksymisvaihe, 

Maastollisesti kaavoitettava alue on hyvin jyrkkää savimaata, aivan Aurajoen rannalla. Teiden ja kunnallistekniikan rakentaminen alueelle on mahdollista tehdä vanhaa vesihuoltoverkostoa ja katuverkostoa hyödyntämällä. Korkeussuhteiden perusteella alueen viemäröinti pitää toteuttaa pumppaamolla, asia tarkentuu kunnallistekniikan suunnitteluvaiheessa. Alueen etelä osassa on VL-alue, jonka kaavamerkintä on muutettu katu- ja pysäköimisalueeksi. Katualueelta on kaikille viereisille tonteille kulkuoikeus. Vieressä olevan kerrostalon kulku-ja huoltotie kulkee samaa reittiäpitkin ja se on ollut heillä käytössä 22 vuotta. Kulkutien vieressä kulkee iso avo-oja, johon tulee isolta alueelta pintavesiä. Ojanpenkat ovat erroosion vaikutuksesta hajonneet ja erroosion vaikutus pitää saada hallintaan. 

Asemakaavaehdotus on nähtävillä kokouksessa. Asiakirjat on myös nähtävillä Auran kunnan kotisivuilla www.aura.fi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Keskustelun jälkeen tekninen lautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon:

- Ojan korjaamista varten on vuoden 2024 talousarvioon varattu erillinen määräraha.

- Sisupuistolle varattu alue tulisi säilyttää.

- Yhteinen katu, tulee teknisen toimen kadunpitoon.

Päätös

Päätös on päätösehdotuksen mukainen.

Lausunto lähetetään kaavatoimikunnan käsiteltäväksi ja edelleen kunnanhallituksen hyväksyntää varten.