Kunnanhallitus, kokous 16.6.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 148 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali toimikaudeksi 2025 - 2029

AurDno-2021-272

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Uskottu mies suorittaa tehtävänsä virkavastuulla.

Käräjäoikeuslain 6 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25–vuotias tai joka on täyttänyt 63 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikoksen esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyttäjä, asianajaja tai muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

Tasa-arvolain 4 § 2 momentin määräys koskee myös kunnan valtion toimielimiin valitsemia jäseniä, jollei asianomaisessa erityislaissa ole tarkempia säännöksiä valittavien henkilöiden kelpoisuudesta. Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n määräykset erityismääräyksinä menevät tasa-arvolain edelle.

Toimikaudeksi 2017–2021 kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu Aurassa kiinteistönmuodostamislain mukainen vähimmäismäärä eli kuusi (6).

Ehdotus

Esittelijä

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee kiinteistötoimitusten uskotut miehet toimikaudelle 1.8.2021–31.5.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee kiinteistötoimitusten uskotut miehet toimikaudelle 1.8.2021–31.5.2025.

Päätös

Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Perustelut

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle,​ että se valitsee kiinteistötoimitusten uskotut miehet toimikaudelle 1.8.2021–31.5.2025.

Asia jätettiin pöydälle kokouksessa 9.8.2021.

Päätös

Kunnanvaltuusto valitsi kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi henkilöt seuraavassa järjestyksessä:
1. Timo Suominen,
2. Antti Ääri,
3. Niina Aarnio,
4. Hannu Jalava,
5. Taina Mäkinen,
6. Taru Sahla.

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kunnan kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Uskottu mies suorittaa tehtävänsä virkavastuulla.

Käräjäoikeuslain 6 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25–vuotias tai joka on täyttänyt 63 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikoksen esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyttäjä, asianajaja tai muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö. 

Tasa-arvolain 4 § 2 momentin määräys koskee myös kunnan valtion toimielimiin valitsemia jäseniä, jollei asianomaisessa erityislaissa ole tarkempia säännöksiä valittavien henkilöiden kelpoisuudesta. Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n määräykset erityismääräyksinä menevät tasa-arvolain edelle.

Toimikaudeksi 2021–2025 kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu Aurassa kiinteistönmuodostamislain mukainen vähimmäismäärä eli kuusi (6).

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto valitsee kiinteistötoimitusten kuusi (6) uskottua miestä toimikaudelle 1.6.2026–31.5.2029.

Liitteet

Oheismateriaali