Kunnanvaltuusto, kokous 28.9.2026

§ 26 Vesihuoltolaitoksen taksat 1.1.2027 alkaen

AurDno-2026-222

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Nerjanto, Yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.nerjanto@aura.fi

Perustelut

Auran kunnan vesihuoltolaitoksen käyttömaksuja tarkistettiin edellisen kerran 1.4.2025 alkaen. Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitoksen maksujen tulee olla sellaiset, että niillä voidaan kattaa laitoksen käyttö-, kunnossapito-, saneeraus- ja investointikustannukset pitkällä aikavälillä.

Vesihuoltolaitoksen toimintaympäristössä on viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia. Verkostojen ikääntyminen lisää saneeraustarvetta, materiaalien ja urakointipalveluiden kustannukset ovat nousseet ja vesihuollon toimintavarmuuteen, varautumiseen sekä kyberturvallisuuteen kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet. Lisäksi vesihuoltoalalla on valtakunnallisesti tunnistettu merkittävä korjausvelka, jonka hallitseminen edellyttää vesihuoltolaitoksilta riittävää tulorahoitusta.

Tekninen toimi on vertaillut Auran kunnan vesihuollon käyttömaksuja lähialueen vesihuoltolaitosten voimassa oleviin taksoihin. Vertailun perusteella Auran nykyinen veden ja jäteveden yhteenlaskettu käyttömaksu on alueen alhaisimpia.

Vesihuoltolaitos

Vesi €/m³

Jätevesi €/m³

Yhteensä €/m³

Aura 2026

1,54

1,87

3,41

Turku

1,76

1,60

3,36

Kaarina

2,14

2,76

4,90

Lieto

2,27

2,38

4,65

Loimaa

1,58

1,98

5,34

Pöytyä

1,30

2,20

3,50

 

Turun Vesihuolto Oy:n käyttömaksut ovat 1.1.2026 alkaen veden osalta 1,76 €/m³ ja jäteveden osalta 1,60 €/m³. Kaarinan kaupungin käyttömaksut ovat vastaavasti 2,14 €/m³ ja 2,76 €/m³.

Vesihuoltolaitoksen talouden tasapainon turvaamiseksi sekä tulevien verkostosaneerausten ja investointien rahoittamiseksi tekninen toimi esittää käyttö- ja perusmaksujen korottamista 10 prosentilla 1.1.2027 alkaen.

Korotuksen jälkeen maksut olisivat seuraavat:

Maksu

Nykyinen

1.1.2027

Vesimaksu

1,54 €/m³

1,69 €/m³

Jätevesimaksu

1,87 €/m³

2,06 €/m³

Käyttömaksut yhteensä

3,41 €/m³

3,75 €/m³

Perusmaksu, vesi

3,41 €/kk

3,75 €/kk

Perusmaksu, jätevesi

3,41 €/kk

3,75 €/kk

 

Korotuksen jälkeenkin Auran kunnan veden ja jäteveden yhteenlaskettu käyttömaksu sijoittuisi edelleen useita ympäristökuntia alemmalle tasolle. Keskimääräisellä 120 m³: n vuosikulutuksella korotuksen vaikutus omakotitalon käyttömaksuihin olisi noin 41 euroa vuodessa.

Vertailu käyttömaksuista:

Käyttömaksut yhteensä €/m³ (alv 0 %)

Korotuksen tavoitteena on turvata vesihuoltolaitoksen taloudellinen toimintakyky, mahdollistaa välttämättömät verkostosaneeraukset sekä varmistaa laadukkaiden vesihuoltopalvelujen tuottaminen kuntalaisille myös tulevaisuudessa.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Nerjanto, Yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.nerjanto@aura.fi

Tekninen lautakunta päättää hyväksyä vesihuoltolaitoksen käyttö- ja perusmaksujen korottamisen 10 prosentilla siten, että uudet taksat tulevat voimaan 1.1.2027 alkaen. Lautakunta esittää taksamuutoksen edelleen kunnanhallituksen ja valtuuston hyväksyttäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Jari Nerjanto, Yhdyskuntatekniikan päällikkö, jari.nerjanto@aura.fi

Perustelut

Liitteenä Auran vesihuoltolaitoksen taksat vuodelle 2027.

Teknisen lautakunnan esittelytekstissä on virhelaskelma Loimaan kaupungin taksojen osalta, yhteenlaskettu vesikuution hinta on 3,56 euroa. Kymmenen prosentin korotus Auran vesihuollon maksuihin tuo kunnan kassaan vuositasolla noin 60 000 euroa. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Pelkonen, Kunnanjohtaja, tiina.pelkonen@aura.fi

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että vesihuoltolaitoksen käyttö- ja perusmaksuja korotetaan 10 % ja uusi hinnasto astuu voimaan 1.1.2027 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Teknisen lautakunnan esittelytekstissä on virhelaskelma Loimaan kaupungin taksojen osalta,​ yhteenlaskettu vesikuution hinta on 3,​56 euroa.

10 %:n korotus Auran vesihuollon maksuihin tuo kunnan kassaan vuositasolla lisätuloa noin 50 000 euroa, mikäli kulutus pysyisi vuoden 2025 tasolla. 
Tuloihin vaikuttaa laskutetun veden määrä, mikä on laskenut viime vuosina, koska käytämme vettä energiaystävällisemmin, maataloustiloja on lopetettu ja asukasluku on ollut laskeva.

  • Vuonna 2025, vedestä laskutettu 199 851m3
  • Vuonna 2024, vedestä laskutettu 214 311m3
  • Vuonna 2023, vedestä laskutettu 208 501m3
  • Vuonna 2019, vedestä laskutettu 219 678m3

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää valtuustolle,​ että vesihuoltolaitoksen käyttö-​ ja perusmaksuja korotetaan 10 % ja uusi hinnasto astuu voimaan 1.1.2027 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tekninen toimi, asiakkaat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Päätökseen saa hakea muutosta:

-se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

-kunnan jäsen.

Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

-päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,

-päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai

-päätös on muuten lainvastainen.

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Turun hallinto-oikeudelle ensisijaisesti hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Postiosoite: PL 32, 20101 TURKU    

Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2 – 4, 20100 TURKU                            

Sähköpostiosoite: turun.hao(at)oikeus.fi

Puhelinnumero: 029 56 42410

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava:

-päätös, johon haetaan muutosta

-miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

-perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä:

-päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä

-todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta

-asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.

Postiosoite: Tuulentie 1, 21380 AURA      

Käyntiosoite: Tuulentie 1, AURA 

Sähköpostiosoite: kunta(at)aura.fi    

Puhelinnumero: 040 127 2897            

Kirjaamon aukioloaika arkisin klo 9 – 15.