Kunnanhallitus, kokous 13.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Elinvoimatyöryhmän nimeäminen

AurDno-2023-45

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Auran kunnanvaltuusto hyväksyi uuden elinvoimaohjelman kokouksessaan 12.12.2022. Elinvoimaohjelma on osa Auran kunnan strategiaa kunnan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi vuosille 2022-2026. Elinvoimaohjelma ohjaa Auran kunnan kehittämistyötä ja elinkeinopalvelutoimintaa.

Elinvoimaohjelman kohdassa 1 Yritysten ja kunnan välinen kumppanuus esitetään, että elinvoimaohjelman aktiivisen käytön tueksi perustetaan elinvoimatyöryhmä.

 

Elinvoimatyöryhmän toiminnan tarkoitus:

Elinvoimatyöryhmä on kunnan, sen alueella toimivien yritysten, oppilaitosyhteistyötahon ja nuorisovaltuuston edustajan yhteistyöelin.

Työryhmän pääasiallisina tehtävinä on

  • tehdä esityksiä ja aloitteita kunnan elinvoiman kehittämiseksi
  • toteuttaa kunnan elinvoimaohjelmaa 
  • ottaa kantaa kunnassa vireillä oleviin, elinvoiman vastuualueeseen kuuluviin asioihin
  • edistää tiedonkulkua toimijoiden välillä.

 

 Esitys jäsenistä:

  • kunnanhallituksen puheenjohtaja
  • kunnanhallituksen nimeämä toinen luottamushenkilö
  • kunnanjohtaja
  • elinvoimajohtaja
  • Auran Yrittäjät ry:n edustaja
  • yritysedustaja (yksinyrittäjäyritys)
  • yritysedustaja (työnantajayritys)
  • toisen asteen oppilaitoksen edustaja
  • Auranlaakson kansalaisopiston edustaja
  • Auranmaan nuorkauppakamarin edustaja
  • Auran nuorisovaltuuston edustaja

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. perustaa Auran kuntaan elinvoimatyöryhmän kuluvan valtuustokauden loppuun asti,
  2. pyytää edellä selosteessa eriteltyjä tahoja esittämään edustajansa työryhmän jäseniksi 28.2.2023 mennessä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin sillä muutoksella, että kunnanhallitus nimeää työryhmään kolme luottamushenkilöä kunnanhallituksen puheenjohtajan ja kunnanhallituksen nimeämän toisen luottamushenkilön sijaan.

 

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 30.1.2023 § 19 päättänyt perustaa kuntaan elinvoimatyöryhmän ja pyytänyt eri toimijoilta ehdotuksia ryhmän jäseniksi.

  • Nimeämispyynnön perusteella on saatu seuraavat ehdotukset:
  • Auran Yrittäjät ry:n edustajat: Marko Mäkilä, varalle Pertti Leppäkoski
  • yritysedustaja (yksinyrittäjäyritys): Janne Heikola, varalle Maiju Joutsimies
  • yritysedustaja (työnantajayritys): Henri Valkeapää (Auranmaan Tilitiimi), Olli Suominen (Suomisen Maito)
  • toisen asteen oppilaitoksen edustaja: Johanna Beilinson (Novida), varahenkilö ilmoitetaan myöhemmin
  • Auranlaakson kansalaisopiston edustaja: Ilkka Virta, varalle Maiju Virkkunen
  • Auranmaan nuorkauppakamarin edustaja: Tanja Halminen
  • Auran nuorisovaltuuston edustaja: ei edustajaa

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä Auran kunnan elinvoimatyöryhmään valtuustokauden loppuun asti seuraavat henkilöt:

  • kolme luottamushenkilöä
  • Miia Lehtonen (31.7.2023 saakka)
  • Anna-Mari Alkio (1.8.2023 alkaen)
  • Terhi Källi
  • Marko Mäkilä, varalle Pertti Leppäkoski
  • Janne Heikola, varalle Maiju Joutsimies
  • Henri Valkeapää (Auranmaan Tilitiimi), Olli Suominen (Suomisen Maito)
  • Johanna Beilinson
  • Ilkka Virta, varalle Maiju Virkkunen
  • Tanja Halminen

Lisäksi kunnanhallitus päättää, että

  • ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii kunnanjohtaja,
  • työryhmän sihteerinä ja esittelijänä elinvoimajohtaja ja
  • työryhmä nimeää keskuudestaan puheenjohtajiston ja päättää työskentelystään ensimmäisessä kokouksessaan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti nimetä Auran kunnan elinvoimatyöryhmään valtuustokauden loppuun asti seuraavat henkilöt:

  • luottamushenkilöedustajiksi Jukka Leinon, Jouko Vähä-Rahkan ja Arvo Laakson sekä heille yhteiseksi varajäseneksi Tiina Haapasen
  • Miia Lehtosen (31.7.2023 saakka)
  • Anna-Mari Alkion (1.8.2023 alkaen)
  • Terhi Källin
  • Marko Mäkilän, varalle Pertti Leppäkosken
  • Janne Heikolan, varalle Maiju Joutsimiehen
  • Henri Valkeapään, varalle Olli Suomisen (Suomisen Maito)
  • Johanna Beilinsonin
  • Ilkka Virran, varalle Maiju Virkkusen
  • Tanja Halmisen

Lisäksi kunnanhallitus päätti, että

  • ensimmäisen kokouksen koollekutsujana toimii kunnanjohtaja,
  • työryhmän sihteerinä ja esittelijänä elinvoimajohtaja ja
  • työryhmä nimeää keskuudestaan puheenjohtajiston ja päättää työskentelystään ensimmäisessä kokouksessaan

Tiedoksi

Elinvoimatyöryhmään nimetyt

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on päätöksen tehnyt toimielin/viranomainen.

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 24, 21381 AURA     

Käyntiosoite: Perkkiönkuja 2 AURA 

Sähköpostiosoite: kunta@aura.fi    

Puhelinnumero: 02-486430             

 

Kirjaamon aukioloaika on ma – to klo 8 – 16 ja pe 8 – 14.45.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

 

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

 

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.