Valmistelija
Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi
Perustelut
Tekninen johtaja Kari Tuohi ja Auran kuntoiljat ovat neuvotelleet traktorimönkijän hankinnasta ja sen tulevasta käytöstä. Traktorimönkijän hankinnan suhteen on noussut 3 eri hankintamallia. Neuvotteluissa on päädytty alkuperäiseen malliin, jossa kunta hankkii traktorimönkijän. Tekninen lautakunta kuitenkin palautti Ulkoilulahdon mönkijän hankinnan asian valmisteluun 15.12.2022, koska hankintakustannukset ovat kasvaneet huomattavasti ja käyttötarpeet muuttuneet kevään päätöksen jälkeen.
Asian uuden käsittelyn vuoksi Auran kuntoiljat on kutsuttu kokouksen alkuun kertomaan yhdistyksen toiminasta ja tulevista kalustotarpeista.
Auran kuntoilijoiden kanssa tehdään alueen hoitamista varten hoitosopimus.
Ehdotus
Esittelijä
Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi
Ulkoilulahdon hoitosopimuksen luonnos on oheismateriaalina ja sen hyväksymisestä päätetään kokouksessa.
Päätös
Kokouksen aluksi Auran kuntoilijat RY:n puheenjohtaja Anu Järvinen ja Sauli Nuolemo esittelivät Auran kuntoilijoiden toimintaa ja alueen eri harrastus- sekä ulkoilumahdollisuuksia.
Lisäksi keskusteltiin alueen ylläpitoon liittyvistä töistä ja kalustotarpeesta. Esityksen ja keskustelun jälkeen Auran kuntoilijoiden edustajat poistuivat ja tekninen lautakunta jäi käsittelemään asiaa.
Tekninen lautakunta ei hyväksynyt esitettyä hoitosopimusta ja asia palautettiin valmisteluun.
Kustannusvaikutuksista ja vaihtoehdoista pitää tehdä laajempi selvitys.
Asian käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.