Tekninen lautakunta, kokous 2.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Teknisen lautakunnan kokoonpanomuutos

AurDno-2023-27

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti kunnanvaltuustolle 12.12.2022, että 1.1.2023 Erkka Hirvensalo tulee teknisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi.

Luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan. Kuntalain mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntää luottamushenkilön valinnut toimielin, joka myös arvioi syyn pätevyyden.

Tommi Pasto on lähettänyt asiaan liittyen keskushallintoon seuraavanlaisen viestin:

"Jätän tällä kirjallisella ilmoituksella eropyynnön alla luetelluista Auran Kunnan luottamustehtävästä:

1) Teknisen lautakunnan varapuheenjohtajan tehtävä
2) Lupajaoston jäsen

Perusteluna eropyyntöön on Sivistyslautakunnan puheenjohtajan tehtävän hoitamisessa tarvittava ajankäyttö. Tämä ei mahdollista teknisen lautakunnan varapuheenjohtajana/Lupajaoston jäsenenä toimimista sillä aktiivisuudella, mitä voisi odottaa."

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että
1. valtuusto myöntää eron Tommi Pastolle teknisen lautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä
2. valtuusto valitsee uuden jäsenen tekniseen lautakuntaan
3. valtuusto nimeää tekniseen lautakuntaan varapuheenjohtajan.

Lisäksi kunnanhallitus esittää tekniselle lautakunnalle Tommi Paston eronpyynnön lupajaoston tehtävästä.
 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että
1. valtuusto myöntää eron Tommi Pastolle teknisen lautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä
2. valtuusto valitsee uuden jäsenen tekniseen lautakuntaan
3. valtuusto nimeää tekniseen lautakuntaan varapuheenjohtajan.

Päätös

Kunnanvaltuusto päätti

1. myöntää eron Tommi Pastolle teknisen lautakunnan jäsenyydestä

2. valita jäseneksi tekniseen lautakuntaan Erkka Hirvensalon

3. valita teknisen lautakunnan varapuheenjohtajaksi Erkka Hirvensalon.

 

Perustelut

Kunnanvaltuusto on myöntänyt eron Tommi Pastolle teknisen lautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan tehtävästä.

Paston tilalle teknisen lautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi nimettiin Erkka Hirvensalo.

Lisäksi kunnanhallitus esittää tekniselle lautakunnalle Tommi Paston eronpyynnön lupajaoston tehtävästä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Lautakunnan kokoonpanomuutos merkitään tiedoksi.

Tekninen lautakunta myöntää Tommi Pastolle eron lupajaostosta sekä nimeää lupajaostoon uuden jäsenen Tommi Paston tilalle.

Päätös

Tekninen lautakunta myönsi Tommi Pastolle eron lupajaostosta sekä nimesi lupajaostoon uudeksi jäseneksi Erkka Hirvensalon.