Tekninen lautakunta, kokous 13.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Viher- ja ulkoalueiden hoitaminen 2023

AurDno-2019-202

Valmistelija

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Viher- ja ulkoilualueiden käyttö- ja hoitosuunnitelma kuvaa teknisen osaston hoidossa olevat viher- ja ulkoilualueet sekä niiden hoidon laatutason. Suunnitelmassa kuvatun laatutason saavuttaminen on riippuvainen käytettävissä olevien resurssien määrästä. Viher- ja ulkoilualueiden hoitamiseen tarvitaan puistotyöntekijä tai työt pitää hankkia ostopalveluna.

Puistotyöntekijän päätehtävät on viheralueiden nurmenleikkuu ja kesätyöntekijöiden ohjaus. Koska puistotyöntekijän suuri työmäärä painottuu varsinaiseen kasvukauteen, työsuhteen kesto on n.6kk. Kasvukauden tehtäviin kuuluu myös pensaiden ja puiden hoitoleikkuu, istutettujen alueiden hoito ja kunnossapito, yleisten alueiden siisteys, kesätyöntekijöiden ohjaaminen, nurmikonleikkuu, ruusuistutusten leikattu, lannoitus, kitkentä, maan muokkaus, kastelu, lannoitus, kesäkukat, haravointi, syys-lehdet, jne…..Puistotyöntekijän avuksi palkataan kahdeksan kesätyöntekijää.

Ruohonleikkurilla hoidettavat alueet on tehty omana työnä, kunnan omilla leikkureilla. Asemakaava-alueella on nurmikoiden hoitamista varten kaksi päältä ajettavaa leikkuria ja muutama työnnettävä leikkuri.

Niittoalueet on hoidettu paikallisten urakoitsijoiden ostopalveluna, ajokertojen määrä on riippunut kasvuolosuhteista. 

Viher- ja ulkoilualueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmaa käsitellään kokouksessa.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Tekninen lautakunta hyväksyy viher- ja ulkoilualueiden käyttö- ja hoitosuunnitelman.

Kunnanhallitus käsittelee määräaikaiselle puistotyöntekijälle täyttölupaa erikseen. Mikäli puistotyöntekijälle myönnetään täyttölupa Tekninen lautakunta päättää että viher- ja puistoalueet hoidetaan teknisen toimen esityksen mukaisesti.

Kesätyöntekijöitä palkataan 2-4 viikon mittaisiin työsuhteisiin esitystekstin mukaisesti.

Niittotyöt tilataan erillisenä tuntityönä suunnitelman mukaisesti.

Istutettujen alueidenhoitoa hankitaan ostopalveluna, puistoalueiden hoitoon varatun määrärahan mukaisesti.

Päätös

Päätös on päätösehdotuksen mukainen.

Traktorimönkijän käytöstä tehdään tarkempi käyttösopimus.