Sivistyslautakunta, kokous 15.8.2023

§ 42 Koululaisten syyslomatoiminta

AurDno-2023-217

Valmistelija

  • Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Koulun syyslomaa vietetään ajalla 16.-20.10.2023, jolloin olisi mahdollista järjestää koulun tiloissa ohjattua, maksullista loma-ajan toimintaa 1.-2.luokkalaisille. Toiminta on tarkoitettu auralaisille perheille, joilla on muuten mahdotonta järjestää koulujen loman aikana hoitoa lapselleen. Toimintapaikkana on Markula.

Syyslomatoiminta on kunnan järjestämää maksullista toimintaa, jossa maksu määräytyy päiväkohtaisen hoitotarpeen mukaisesti. Hinta 12 €/toimintapäivä. Maksu sisältää aamupalan (ennen klo 9.00 tuleville), lounaan ja välipalan. Päivien toimintaan kuuluu muun muassa leikkiä, ulkoilua, liikuntaa ja askartelua. Toimintaa ohjaavat perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajat ja koulunkäynninohjaajat. Päivittäinen toiminta-aika määräytyy lasten hoidon tarpeen mukaisesti 8.00-16.00 välille.

Syyslomatoimintaan ilmoittautuminen tapahtuu ilmoittautumislomakkeen täyttämällä. Ilmoittautumislomake tulee tulostettavaksi kunnan sivuille ajankohtaista-osioon ja sen voi lähettää myös sähköpostin liitteenä koulusihteerille. Lomakkeessa on tarkemmat ohjeet ilmoittautumisesta. Toimintaan ilmoittaudutaan ajalla 21.-31.8.2023. Ilmoittautuminen on sitova.

Syyslomatoiminta käynnistyy, jos toimintaan ilmoittautuu vähintään 10 lasta. Toimintaan otetaan max. 25 lasta. Jos hakijoita on enemmän, ratkaistaan paikat hakemusten perusteella.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi

Sivistyslautakunta päättää, että 1.-2.luokkalaisten syyslomatoimintaa järjestetään 16.-20.10.2023 välisenä aikana mikäli toimintaan ilmoittutuu vähintään 10 lasta, ja että hinta per osallistuja on 12 €/toimintapäivä. 

Päätös

Sivistyslautakunta päätti, että 1.-2.luokkalaisten syyslomatoimintaa järjestetään 16.-20.10.2023 välisenä aikana mikäli toimintaan ilmoittutuu vähintään 10 lasta, ja että hinta per osallistuja on 12 €/toimintapäivä. 

Tiedoksi

Rehtori, koulusihteeri

Muutoksenhaku

Muutoksenhaku


Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus


Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

– se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
– kunnan jäsen.


Oikaisuvaatimusaika


Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.


Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.


Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluessa siitä, kun pöytäkirja on julkaistu tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Oikaisuvaatimusviranomainen


Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on  Auran sivistyslautakunta.


Posti- ja käyntiosoite Tuulentie 1, 21380 Aura

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö


Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

– päätös, johon haetaan oikaisua
– se, millaista oikaisua vaaditaan
– millä perusteella oikaisua vaaditaan.


Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.