Kunnanhallitus, kokous 8.4.2024

§ 71 Töihin maalle- hankkeen loppuraportti

AurDno-2024-133

Valmistelija

  • Anna-Mari Alkio, anna-mari.alkio@aura.fi

Perustelut

Töihin maalle -hanke oli Auranmaalla (Pöytyä, Aura, Oripää, Koski Tl ja Marttila) vuoden 2023 kestänyt kuntien yhteishanke, jonka tavoitteena oli tukea yrityksiä työntekijöiden löytymiseksi, tuoda esille, millaista arki Auranmaalla on, luoda ajankohtainen kuva maaseudusta yleensä (kumota harhaluulo, ettei maalla olisi töitä), tutustuttaa alueen yritykset toisiinsa ja kouluttaa alueen yrittäjiä onnistuneeseen rekrytointiprosessiin. Pykälän liitteenä ovat hankkeen loppuraportit. Hankkeen vastuukuntana toimi Pöytyän kunta ja rahoittajana Varsinais-Suomen liitto.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee hankkeen loppuraportin tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.