Kunnanhallitus, kokous 30.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Varhaiskasvatuksen sijaisuuksien täyttöluvat

AurDno-2023-41

Valmistelija

  • Anita Peltonen, Varhaiskasvatuspäällikkö, anita.peltonen@aura.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuslaki (35 §) määrää ryhmäkohtaisesta mitoituksesta (aikuisten ja lasten välinen suhdeluku) eikä suhdeluvusta voi poiketa kuin tilapäisesti ja lyhytaikaisesti ennalta-arvaamattomissa tilanteissa. Tällaisia ovat lapsen varhaiksasvatusajan laajeneminen. Poikkeaminen 35 §:ssä tarkoitetusta suhdeluvusta ei ole sallittua henkilöstön poissaoloista johtuvista syistä. Alla oleviin sijaisuuksiin ei ole mahdollista tehdä sisäistä siirtoa.

Varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on kaksi henkilöä toistaiseksi poissa työstään. Hallintojohtaja on tehnyt viranhaltijapäätöksen sijaisen palkkaamisluvasta ajalle 16.1.-15.2.2023. Jos poissaolo jatkuu 16.2.2023 on edelleen tarve palkata sijainen paikkaamaan poissaoloa. Tehtävä on 50 % työajalla täytetty. TVA on kunnan järjestelmässä 1, tehtäväkohtainen palkka 2169,02 euroa kuukaudessa.

Toinen poissaolo on tämän hetken tiedon mukaan ainakin 16.3.2023 asti. Tämä tehtävä on kunnan TVA-järestelmässä 2 ja tehtäväkohtainen palkka 2194,07 euroa kuukaudessa. Tähän sijaisuuteen on palkattu työntekijä vain lyhyiksi ajoiksi kerrallaan. Nyt, kun lapsiryhmät ovat täynnä, on tarve palkata yhtäjaksoinen sijainen jo tiedossa olevan poissaolon ajalle sekä silloin, jos poissaolo jatkuu 16.3.2023 jälkeen.

Varhaiskasvatuksen varahenkilö on kiinnitetty toistaiseksi lapsiryhmään, koska kelpoisia hakijoita ei ole rekrytoinneista huolimatta löytynyt. Varahenkilön tehtävä on tarpeellinen, koska silloin vältytään lyhytaikaisten sijaisten palkkaamiselta eikä esihenkilöiden aikaa kulu rekrytointiin. Varahenkilö myös pystyy tarvittaessa sijoittumaan lapsiryhmään, jossa on perhepäivähoidon varalapsia tai iltavuoroon tuleva henkilö on työssä vasta klo 14 alkaen ja henkilökunnan ja lasten suhdeluku ylittyy. Varahenkilön sijainen tarvitaan 1.2.-31.5.2023. koska kesäkuussa vakituinen varahenkilö voidaan vapauttaa lapsiryhmästä. Tehtävä on TVA 2.

Hinnoittelutunnus on 05VKA054.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvat
1. varhaiskasvatuksen varahenkilön sijaisen palkkaamiseksi ajalle 1.2. - 31.5.2023 edellä selosteessa eritellyin perustein ja
2. varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaisuudet tiedossa oleviin poissaoloihin sekä näiden mahdollisiin jatkoihin keväällä 2023 edellä kerrotun mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Varhaiskasvatuspäällikkö, hyvinvointijohtaja