Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

§ 64 Veteraaniperinnetyö Aurassa

AurDno-2023-43

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Veteraanijärjestöjen ja muiden veteraanityöhön liittyvän vapaan yhdistystoiminnan työ on muuttumassa edunvalvonta- ja perinnetyöstä perinnetyöksi, koska sotasukupolvi on poistumassa keskuudestamme. Sotasukupolven perintö on olennainen osa Suomen kulttuuriperintöä ja kansallista identiteettiä. Tämän vuoksi on tärkeää, että eri toimijat arvioivat ja luovat lähtökohdat ja periaatteet veteraaniperinnetyön toteuttamiselle yhdessä, kun veteraanityön sisältö ja painopiste muuttuvat.

Kunnissa on perustettu perinnetoimikuntia ja Valtioneuvoston kanslian nimeämä työryhmä on laatimassa selvitystä ja ehdotusta perinteen säilyttämisestä, hoitamisesta ja vaalimisesta osana suomalaista yhteiskuntaa. Em. työryhmältä on odotettavissa ehdotusta siitä, miten eri toimijoiden yhteistyö järjestetään ja mitkä ovat toimijoiden roolit ja vastuut. Lisäksi työryhmä hakee ratkaisuehdotusta esimerkiksi perinnetyön organisoimiseen ja rahoittamiseen sekä valtion roolin määrittämiseen perinnetyössä.

Valtakunnallisia ohjeistuksia odotettaessa, voidaan kunnassa perinnetyö-asiaa edistää esimerkiksi seuraavasti:

  • Perinnetyöhön mukaan kutsuttavien tahojen kartoitus ja kontaktoiminen
  • Paikallisen perinteen kartoitus
  • Informaatiotilaisuuden järjestäminen em. tahoille
  • Perinnetoimikunnan perustaminen

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää aloittaa veteraanien perinnetoimikunnan perustamiseen tähtäävän työn edellä selosteessa eritellyn mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 30.1.2023 § 20 päättänyt käynnistää veteraanien perinnetoimikunnan perustamiseen tähtäävän työn. Ensimmäisessä vaiheessa on kuulutuksella, lehti-ilmoituksella ja somenostoilla pyydetty toiminnasta kiinnostuneita ilmoittamaan halukkuudestaan osallistua toimintaan. Kuulutuksenmukainen ilmoittautumisaika oli 10.2. - 10.3.2023. Mukaan toimintaan ilmoittautui Liedon seurakunta, Auran kirkkoalue/Harri Ruskeepää, Auran kotiseutuyhdistys/Ari Vilén sekä Jouko Kattelus.

Kunnan edustajina työssä voisivat toimia viranhaltijoista kunnanjohtaja sekä hyvinvointijohtaja. Lisäksi perinnetyössä olisi hyvä olla mukana myös jokunen valtuutettu.

Seuraavana vaiheena perinnetyössä on perustamiskokouksen järjestäminen.Perustamiskokouksessa päätetään toimikunnan perustamisesta, paikallisen perinteen kartoituksesta sekä toimikunnan toiminnasta yleisesti.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä veteraaniperinnetoimikunnan valmistelutilanteen tiedoksi ja
  2. nimetä kunnan edustajat veteraaniperinnetoimikuntaan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

1. merkitä veteraaniperinnekunnan valmistelun tilanteen tiedoksi ja

2. nimetä veteraaniperinnekuntaan kunnan edustajiksi kunnanjohtaja Terhi Källin, hyvinvointijohtaja Jaana Ranta-ahon ja valtuuston puheenjohtaja Matti Leppäkosken ja,

3. että kunnanhallitus voi nimetä toimikuntaan jälkikäteen muita halukkaita.

Tiedoksi

Nimetyt

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.