Kunnanhallitus, kokous 15.1.2024

§ 7 Kiinteistö Oy Auran Lahnaojanhakan anomus maa-alueen ostamisesta

AurDno-2023-329

Valmistelija

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Auran Lahnaojanhakalla on tullut tarve laajentaa pysäköintialuetta. Lahnaojanhaka on suunnitellut pysäköintialueen laajentamista vieressä olevalle Auran kunnan omistamlle VP-alueelle. Pysäköintialueelle tarvittavan tontin pinta-ala on noin 500m2 ja mikäli muutos on mahdollinen Lahnaojanhaka olisi kiinnostunut ostamaan sen.

VP-aluetta ei voi käyttää pysäköintialueena, jonka vuoksi muutos vaatii asemakaavan muuttamista. Lahnaojanhaka pyytää kunnanhallitukselta alustavaa kannanottoa, voiko asemakaavaan saada muutosta. Asemakaavan muutoskuluista vastaa muutoksen hakija. Muutoslupaan varten pitää tehdä meluselvitys ja selvittää alueen puistoalueiden riittävyys sekä ekologisten käytävien riittävä määrä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää selosteessa esitellystä asiasta kantanaan todeta, että kiinteistö OY Auran Lahnaojanpuiston tulee lähtökohtaisesti suunnitella uutta pysäköintialuetta tai nykyisen alueen muuttamista kiinteistön omalla rakentamisalueella. Muutokselle ei voi antaa lupaa ennen kun VP-alueen muuttamista varten vaadittavat selvitykset on tehty. Selvitysten tekemisestä ja kustannuksista vastaa muutoksen hakija. Lisäksi kunnanhallitus muistuttaa, että mikäli kiinteistön omistajan aloitteesta kaavoitukseen ryhdytään, tulevat kaavoituskustannukset kiinteistön omistajan kustannuksiksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Auran Lahnaojanpuisto, tekninen johtaja

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.