Kunnanhallitus, kokous 15.1.2024

§ 11 Tiealueen lunastaminen

AurDno-2024-5

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Pankintalon hallituksen edustajien kanssa on käyty neuvottelu Poikkikujalla sijaitsevaan kiinteistöön 19-423-3-66 liittyen. Kiinteistö on keskeisellä paikalla kehittyvässä kuntakeskuksessa. Alueen asemakaavaa päivitetään parhaillaan. Kaavoitustyön yhteydessä on kiinnitetty huomiota em. kiinteistön osalta kiinteistön ulottumiseen tiealueelle asti. Kaavoittamisen, alueen kehittämisen ja kunnallistekniikkaan liittyvien syiden perusteella on tarkoituksenmukaista lunastaa tiealue kunnalle.

Kiinteistön karttaote on pykälän liitteenä. Kiinteistö on kooltaan 2 600 m2, josta lunastettava osuus on noin 500 m2.

Katualueen lunastusta haetaan maanmittauslaitokselta. Koska lunastus perustuu voimassa olevaan (ja myös tulevaan) asemakaavaan, ei tarvita erillistä lunastuslupaa, vaan toimituksen saa vireille hakemuksen perusteella.

Hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus päättää asemakaavan toteuttamiseksi tarvittavien rakennusten ja laitteiden ostamisesta, myymisestä, vaihtamisesta sekä lunastamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. käynnistää edellä selosteessa ja liitteessä eritellyn katualueen lunastamisen,
  2. valtuuttaa teknisen johtajan toimimaan yhteyshenkilönä ja hoitamaan käytännön prosessiin liittyvät toimenpiteet kunnan puolesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Pankintalo, tekninen johtaja

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.