Kunnanhallitus, kokous 26.2.2024

§ 35 Tiealueen ostotarjous

AurDno-2024-50

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Asunto Oy Auran Jokilaakso tarjoutuu ostamaan karttaliitteessä eritellyn tiealueen. Ostotarjous pykälän liitteenä.

Asemakaavassa määritellään eri alueille osoitetut käyttötarkoitukset. As Oy Auran Jokilaakson esittämän ostotarjouksen kohteena on tonttiin rajoittuva jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu, jolla tontille ajo on sallittu (pp/t-1). Katualueelle sallitaan autojen ja polkupyörien pysäköimispaikkojen sijoittaminen.

Lähtökohtaisesti kadut ovat yleisessä käytössä asemakaavamerkinnän osoittamalla tavalla. Vastaavissa tilanteissa yleinen ja myös Auran kunnan linja on ollut lunastaa yleisiä tiealueita omistukseensa (vrt. kh 15.1.2024 § 11).  Kyseinen katu on asemakaavassa kulkureittinä Aurajoen rannan puoleiselle lähivirkistysalueelle (VL), minkä lisäksi siltä saa ajaa viereisille tonteille.

Maanmittauslaitoksen suorittamien lohkomistoimitusten perustana on oikeusvaikutteinen asemakaava. Mikäli kyseessä oleva katualue halutaan myydä taloyhtiölle, tulee se mahdollistaa asemakaavan muutoksella, jossa alue muutetaan tontin osaksi. Samalla on esitettävä uusi kulkuyhteys lähivirkistysalueelle. Kyseistä aluetta koskeva asemakaava on hyväksytty valtuustossa 12.2.2024 § 3. Koska valtuuston päätös ei ole vielä lainvoimainen muutoksenhakuajan ollessa käynnissä, ei lohkomistoimitusta voitaisi suorittaa, vaikka kunta ostotarjouksen hyväksyisikin.

Auran kunnan omistuksessa olevan katualueen (pp/t-1) käytöstä on mahdollista sopia taloyhtiön kanssa esimerkiksi autojen pysäköinnin osalta. Korvausperusteisena voitaisiin näin pienentää kunnalle kuuluvia kadun ylläpitokustannuksia. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. hylätä tiestä tehdyn ostotarjouksen edellä selosteessa eritellyin perustein ja
  2. esittää taloyhtiölle tiealueen pysäköintipaikkojen määrittelemistä yhteisesti sopimalla.

Päätös

Jouko Vähä-Rahka esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Esitys raukesi kannattamattomana.

 

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Tiedoksi

As Oy Auran Jokilaakso, Jari Nerjanto

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Tuulentie 1, Aura
postiosoite Auran kunta, Tuulentie 1, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - pe klo 9.00-15.00.