Kunnanhallitus, kokous 26.2.2024

§ 38 Varhaiskasvatuksen henkilöstön täyttöluvat

AurDno-2024-64

Valmistelija

  • Anita Peltonen, Varhaiskasvatuspäällikkö, anita.peltonen@aura.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuksesta ja esiopetuksesta on viime vuosien aikana irtisanoutunut varhaiskasvatuksen opettajia sekä lastenhoitajia. Yksi varhaiskasvatuksen opettajan tehtävä täytettiin 1.1.2024 lukien ja muita tehtäviä ei ole saatu täytettyä. Lisäksi varhaiskasvatuksen erityisopettaja on irtisanoutunut niin, että palvelussuhde päättyi 31.5.2023. Tehtävä oli haettavana keväällä 2023 mutta siihen ei tullut yhtään kelpoista hakijaa ja tehtävä täytettiin ei-kelpoisella työntekijällä 1.8.2023-31.7.2024. Lisäksi Tilhelän taloon on avattu kaksi lapsiryhmää syksyn 2023 ja tammikuun 2024 alun aikana.  Iltahoidon kysynnän kasvamisen vuoksi tulee varautua yhden varhaiskasvatuksen lastenhoitajan määräaikaiseen tehtävään.

Varhaiskasvatuslain 37§ mukaan 1.1.2030 on päiväkodissa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä toimivasta 35 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöstä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Muilla tulee olla vähintään varhaiskasvatuksen lastenhoitajan kelpoisuus.

Varhaiskasvatuslain 35 §: Jos päiväkodissa on yksi tai useampi vammainen tai 15 a §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun tuen tarpeessa oleva lapsi, on tämä otettava huomioon lasten taikka 1 momentissa tarkoitettujen henkilöiden lukumäärässä, jollei päiväkodissa ole tällaista lasta varten avustajaa. Avustajaa ei lueta 1 momentissa tarkoitettuun mitoitukseen. (16.12.2021/1183)

1.1.2030 tulevan säädöksen takia esitetään, että 1-2 vapautuneista lastenhoitajan tehtävistä muutetaan toistaiseksi voimassa olevaksi varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäväksi.

Sekä Pääskynpesän päiväkoti ml. Tilhelän lapsiryhmät että Puukoulun esiopetusryhmät tulevat olemaan sen kokoisia, että henkilökuntaa on tarvetta palkata seuraavasti:

  • 1 varhaiskasvatuksen erityisopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka OVTES G-osio 45000042 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 3019,69 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka OVTES G-osio 45000044 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 2776,47 €/kk, TVA 2: 2841,49 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka KVTES 05VKA046 (1.1.2024 tilanteen mukaan) 2586,64 €/kk (puuttuu kunnan TVA-järjestelmästä). Palkkaehdotus sama kuin em. varhaiskasvatuksen opettajalla.
  • 3 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka KVTES 05VKA054 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1 2266,22 €/kk ja TVA 2 2291,94 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen tehtävää 1.8.2024-31.7.2025; peruspalkka KVTES 05VKA054 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 2266,22 €/kk €/kk, TVA 2: 2291,94 €/kk
  • Näiden lisäksi on tarve palkata kesällä 2024 varhaiskasvatuksen lastenhoitajien ja opettajien sijaisia kesä-heinäkuun ajaksi 2-3 henkilöä.

Talousarviossa on varauduttu näiden tehtävien palkkauskustannuksiin.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan:

  • 1 varhaiskasvatuksen erityisopettaja toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka OVTES G-osio 45000042 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 3019,69 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka OVTES G-osio 45000044 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 2776,47 €/kk, TVA 2: 2841,49 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen sosionomia toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka KVTES 05VKA046 (1.1.2024 tilanteen mukaan) 2586,64 €/kk (puuttuu kunnan TVA-järjestelmästä). Palkkaehdotus sama kuin em. varhaiskasvatuksen opettajalla.
  • 3 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2024 lukien; peruspalkka KVTES 05VKA054 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1 2266,22 €/kk ja TVA 2 2291,94 €/kk
  • 2 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen tehtävää 1.8.2024-31.7.2025; peruspalkka KVTES 05VKA054 (1.1.2024 tilanteen mukaan) TVA 1: 2266,22 €/kk €/kk, TVA 2: 2291,94 €/kk
  • Näiden lisäksi on tarve palkata kesällä 2024 varhaiskasvatuksen lastenhoitajien ja opettajien sijaisia kesä-heinäkuun ajaksi 2-3 henkilöä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kunnanhallitus huomauttaa, että kiireettömät täyttöluvat tulee käsitellä ensin lautakunnassa.

Tiedoksi

Anita Peltonen, Jaana Ranta-aho, Maija-Liisa Sibakow, Arja Kima

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.