Kunnanhallitus, kokous 18.3.2024

§ 48 Henkilöstökertomus vuodelta 2023

AurDno-2024-95

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kunta- ja hyvinvointialueiden työnantaja KT on antanut suosituksen henkilöstökertomuksen laadintaan. Suosituksessa esitetään viisi tunnuslukua, jotka voidaan kerätä valta­kunnallisesti samalla tavalla. Tunnuslukujen laskenta käynnistyi tämän suosituksen mukaisesti vuoden 2022 alusta. Henkilöstövoimavarojen tunteminen ja ennakointi on osa kuntien strategiatyötä. Tieto henkilöstövoimavaroista on perusta henkilöstösuunnittelulle palvelutarpeiden järjestämisessä ja niiden muuttuessa. Henkilöstökertomus laaditaan kerran vuodessa. Henkilöstökertomukseen koottuja tietoja on kuitenkin syytä seurata ennakoivasti ja niihin reagoida pitkin vuotta. Henkilöstön hyvinvointiin liittyviä tietoja käsitellään myös säännöllisesti yhteistoiminnassa henkilöstön edustajien kanssa. Henkilöstökertomuksessa havainnoidaan ja arvioidaan niitä muutos- ja kehityssuuntia, joiden arvioidaan vaikuttavan henkilöstövoimavaroihin. Tieto henkilöstövoimavaroista on oleellinen osa toiminnan johtamista. Tiedolla johtamisella tarkoitetaan tiedon hyödyntämistä ja analysoidun tiedon käyttämistä osana päätöksentekoprosesseja. 

Auran kunnassa keskeisin muutos vuonna 2023 henkilöstössä tapahtui sosiaalitoimen henkilöstön siirtymisessä hyvinvointialueen palvelukseen 1.1.2023 alkaen. Henkilöstömäärä laski vuosien 2022 ja 2023 vaihtuessa 41 työntekijällä. Toinen merkittävä asia henkilöstöä kuvaavissa tunnusluvuissa on sairauspoissaolojen pysyminen edelleen korkeina, vaikka kunta on panostanut kaksi edellistä tilikautta työhyvinvoinnin kehittämiseen eri tavoin.

Kuntatyönantajan suosituksen mukaiset tunnusluvut ovat vuosilta 2022 ja 2023 seuraavanlaiset:

  2022 2023
Henkilötyövuodet 165 134
Henkilöstön keski-ikä 45,8 46,4

Vakinaisen henkilöstön vaihtuvuus
- alkaneet palvelussuhteet
- päättyneet palvleussuhteet
- eläköityneitä
- organisaation silää tehtävää vaihtaneita

21 kpl
50 kpl
< 5 kpl
< 5 kpl

12 kpl
10 kpl
<5 kpl
<5 kpl

sairauspoissaolot
- yhteensä kalenteripäiviä
- kalenteripäiviä / henkilötyövuosi
- sairauspoissoloprosentti
- ei lainkaan sairauspoissaoloja, prosenttia henkilöstöstä
3429 pv
20,7 pv
5,7 %
45,4 %
2818 pv
21,0 pv
5,8 %
54,8 %
Osaamisen kehittäminen: koulutuspäivät/ vakituinen henkilöstö 1,7 pv 2,6 pv

Henkilöstökertomus sisältää tarkempia tietoja henkilöstöstä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä henkilöstökertomuksen tietoon saatetuksi ja
  2. esittää henkilöstökertomuksen edelleen tarkastuslautakunnan ja valtuuston käsiteltäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.