Kunnanhallitus, kokous 5.5.2025

§ 96 Osallistavan budjetoinnin äänestyksen tulos

AurDno-2025-115

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Auran kunta on varannut vuodelle 2025 osallistavaan budjetointiin 5 000 euroa. Ensimmäisen kierroksen kysely oli avoinna ajalla 3.-21.3.2025. Ehdotuksia tuli 40 kappaletta ja niistä on valittu äänestykseen budjetin puitteissa toteuttamiskelpoiset ideat. Ehdotukset ovat pykälän liitteenä.

Seuraavat ideat nostettiin äänestysehdotuksiksi:

  1. Erilaisten tapahtumien järjestäminen esimerkiksi iltatorien tai Aurinkoviikon yhteydessä, Sisupuistoon tai OP-areenalle. Osallistavan budjetoinnin summalla on mahdollista järjestää useampi tapahtuma.
  2. Beachvolley-kentän kunnostaminen
  3. Aurajoen ylityksen mahdollistaminen Puukoulun kohdalta luontopolulle köysilossin avulla
  4. Minigolf-radan kunnostaminen ja ehostus
  5. Kirjastoon lainattavaksi tekstiili- ja höyrypesurit

Määrällisesti eniten ehdotettiin leikkipuistojen rakentamista ja uusien leikkivälineiden hankkimista. Näihin osallistavan budjetoinnin summa ei yksistään riitä. Ehdotuksiin on valittu ideoita, jotka on mahdollista toteuttaa annetulla summalla. Ehdotuksissa mainittiin myös lasten liikennepuisto, joka voitti kuntalaisäänestyksen vuoden 2024 osallistavassa budjetoinnissa. Liikennepuiston suunnittelu on edennyt Leader-rahoituksen hakuvaiheeseen ja mikäli rahoitus myönnetään, on rakentaminen mahdollista aloittaa vuoden 2025 aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että osallistavan budjetoinnin jatkoäänestykseen nostetaan edellä selosteessa kohdissa 1-5 eritellyt ideat.

Päätös

Jukka Leino ehdotti, että ehdotuksista nostetaan Savojärven saunan lämmitys äänestettävien joukkoon, turvallisuussyistä lossi Aurajoen ylitse poistetaan listalta. Jenni Päätalo, Teija Jokinen ja Liisa-Anneli Holmberg kannattivat ehdotusta.

Kunnanhallitus päätti muutetun ehdotuksen mukaan.

Valmistelija

  • Jaana Ranta-aho, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Osallistavan budjetoinnin ensimmäinen kierros järjestettiin avoimella kuntalaiskyselyllä 3.-21.3.2025. Kunnanhallitus valitsi kuntalaisten ehdotuksista neljä eniten toteutuskelpoista aihetta, joista oli mahdollisuus äänestää osallistavan budjetoinnin toisessa vaiheessa. Lisäksi äänestykseen nostettiin kunnanhallituksen päätöksellä (7.4.2025 §83) Koivuniemen saunan lämmitus kesäkaudella 2025. Äänestys oli avoinna 14.4.-28.4.2024 välisen ajan.

Kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti toiselle kierrokselle nostettiin seuraavat ideat:

  1. Koivuniemen yleisösaunan lämmitys kesäkaudella 2025
  2. Erilaisten tapahtumien järjestäminen esimerkiksi iltatorien tai Aurinkoviikon yhteydessä, Sisupuistoon tai OP-areenalle.
  3. Minigolf-radan kunnostaminen ja ehostus
  4. Kirjastoon lainattavaksi tekstiili- ja höyrypesurit
  5. Beachvolley-kentän kehittäminen

Ääniä annettiin yhteensä 186. Eniten ääniä, yhteensä 121, sai Koivuniemen virkistysalueen kesätoiminta. Beachvolley-kentän kehittäminen sai 25 ääntä, lainattavat höyry- ja teksiilipesurit 18 ääntä, minigolf-radan kunnostaminen 12 ääntä ja tapahtumien järjestäminen 10 ääntä.

Vuoden 2025 osallistavan budjetoinnin summa tullaan käyttämään Koivuniemen virkistysalueen kesätoimintaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee asian tietoon saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.