Hyvinvointilautakunta, kokous 8.9.2026

Esityslista on tarkastamaton

§ 59 Koivuniemen virkistysalueen toiminnan järjestäminen

AurDno-2026-257

Valmistelija

  • Jaana Ranta-aho, Hyvinvointijohtaja, jaana.ranta-aho@aura.fi

Perustelut

Kesäkauden 2026 kustannukset ja palaute

Auran kunta ylläpitää Kurjenrahkan kansallispuiston kupeessa sijaitsevaa Koivuniemen virkistysaluetta. Koivuniemen palvelut ovat olleet perinteisesti kuntalaisten käytettävissä kesäkuukausien ajan kesäkuusta elokuuhun. Poikkeuksena on vuoden 2025 kesä, jolloin toiminnot olivat supistetusti auki.

Kesäksi palkattu aluehoitaja vastaa alueen ylläpidosta, yleisösaunan lämmittämisestä, asiakaspalvelusta sekä osittain rantamökin vuokrauksesta. Tänä vuonna rantamökkiä on ensimmäisen kerran vuokrattu sähköisen järjestelmän kautta. Viikonlopun aukioloista vastasivat yhdistykset, joille maksettiin 150 euron korvaus per viikonloppu.

Kunnan tulot Koivuniemen virkistysalueelta koostuvat yleisösaunan maksuista (kertamaksut ja kausikortit) sekä maanvuokrasta. Hyvinvointitoimialan osuus tämän kesän tuloista on noin 10 000 euroa. Rantamökin vuokratulot menevät tekniselle toimelle (arvio kesästä 2026 noin 4200 €).

Kausikortteja myytiin kesän aikana 89 kappaletta. Kesäkuussa kävijöitä oli 1006, heinäkuussa 1327 ja elokuussa 1171 henkilöä.

Kunnan omien toimintojen lisäksi alueella on edelleen yrittäjävetoista majoitustoimintaa. Yrittäjän kanssa tehdään toiminnasta vuosittain erillinen maankäytön vuokrasopimus. Hyvinvointilautakunnan päätöksen 28.4.2026 §35 mukaisesti maanvuokra on 60 euroon kuukaudessa tai 720 euroa vuodessa per rakennus tai muu ennalta sovittu käyttötarkoitus. Vuokralainen maksaa sähköstä kulutuksen mukaan.

Kuluja Koivuniemeen aiheuttavat lämmitys- ja ylläpitokulut (sis. polttopuut, terveystarkastajan käynnit, sukeltaja), aluehoitajan palkkakulut kolmelta kuukaudelta sekä viikonloppuvahtien avustukset/ palkkakulut. Vuoden 2026 kaikki kulut ovat yhteensä noin 29 000 euroa. Teknisen lautakunnan budjetista maksetaan kaikki ylläpitoon liittyvät kustannukset (noin 17 000 €) ja hyvinvointilautakunnan budjetista palkkakuluihin ja välineistöön liittyvät kustannukset (noin 12 000 €).

Alueen käytöstä tehdyn palautekyselyn mukaan Koivuniemessä käy asiakkaita myös muista kunnista kuin Aurasta. Hintatasoa pidetään kohtuullisena ja useimmille vastaajista aukioloajat ovat sopivat. Avoimissa palautteissa toivotaan alueen kehittämistä, esimerkiksi kioskimyyntiä, sisäsuihkuja sekä avantouintia. Alueen toivotaan pysyvän edelleen helposti saavutettavana sekä käyntimaksujen että kävijämäärien osalta.

Alueen vuokraaminen yrittäjälle tai yhdistykselle

Koivuniemen virkistysalueen vuokraaminen yrittäjälle tai yhdistykselle mahdollistaa parhaimmillaan alueen kehittämisen asiakkaiden toivomaan suuntaan. Kunnalla ei ole tiukkenevassa taloustilanteessa mahdollisuutta kehittää Koivuniemen toimintaa esimerkiksi talviuinnin tai tapahtumien muodossa. Alue on kuitenkin kuntalaisille tärkeä ja kehittämisen arvoinen ajanviettokohde. Koivuniemen vuokraaminen yrittäjälle tai yhdistykselle voisi mahdollistaa toimintaa ympäri vuoden, mutta tämä vaatii harmaavesijärjestelmän kehittämistä talvikäyttöiseksi. Toimintaa on mahdollista järjestää myös useamman yrittäjän yhteistyöllä.

Kunnan ja mahdollisen yrittäjän tai yhdistyksen välille on jo aiemmin tehty alustava vastuunjakotaulukko, jossa pääperiaatteena on, että kunta vastaa ja päättää vuokranantajana rakennusten kiinteiden rakenteiden peruskorjaus- ja perusparannustöistä sekä esimerkiksi lakisääteisistä tarkastuksista. Vuokralainen vastaa puolestaan toiminnan kuluista, kuten sähkö ja vesi, sekä yleisesti alueen ylläpitoon liittyvistä kustannuksista. Näiden kulujen lisäksi tulee maanvuokra, jonka määrittelee kunnanhallitus. Tavoitteena on 10 vuoden vuokrasopimus.

Alueen vuokraavalta yrittäjältä tai yhdistykseltä toivotaan konkreettisia ajatuksia Koivuniemen kehittämisestä. Alueen tulee olla edelleen ensisijaisesti auralaisten virkistysalue.

Vuonna 2025 laaditut, alueen vuokraamisen valmisteluun liittyvät asiakirjat ovat pykälän liitteenä.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Jaana Ranta-aho, Hyvinvointijohtaja, jaana.ranta-aho@aura.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

  1. valtuuttaa hyvinvointijohtajan aloittamaan Koivuniemen virkistysalueen vuokraamiseen liittyvät valmistelut ja
  2. saattaa Koivuniemen virkistysalueen vuokrasopimuksen kunnanhallituksen päätettäväksi.