Tekninen lautakunta, kokous 10.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Teknisen johtajan ja rakennusmestarin viranhaltijapäätökset

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännössä voidaan määrätä, että oikeus koskee vastaavasti lautakuntia, niiden puheenjohtajia tai hallintosäännössä määrättyä kunnan viranhaltijaa asianomaisen lautakunnan alaisen viranomaisen tai lautakunnan jaoston toimivaltaan siirretyissä asioissa, jollei kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, tai 1 momentissa tarkoitettu hällintösäännössä määrätty viranhaltija ole ilmoittanut asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kunnan hallintosäännön 33 §:n mukaan asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan oteta säännössä mainittuja, kunnanjohtajan, toimialapäällikön ja vastuualueen esimiehen ratkaisuvaltaan kuuluvia henkilöstöasioita (mm. vuosilomat, koulutukset).

Hallintosäännön 34 §:n mukaan ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta tai toimitusmenettelyä koskevia asioita; eikä
2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset teknisen toimen osalta ajalta 28.09.2022 - 02.11.2022

33 Ravintolan IV hankinta
34 Urheilukentän huoltorakennuksen laajennus
35 Koirapuiston laajennus
36 Katuvalojen maakaapelin asennus, koulun ympäristö
37 Katuvalojen maakaapelin asennus,  Järykseläntie
38 Katuvalojen maakaapelin asennus,  Aura:n kirkon ympäristö
39 Kunnanviraston lisätyöt 2022
40 Energian säästöhankinnat
41 Laitosmiehen valinta
42 Tuulentien jätekatos
43 Ihavan rajakaivo

Päätös

Tekninen lautakunta merkitsi edellä olevat viranhaltijapäätökset tietoonsa saatetuiksi, ja päätti ettei se käytä otto-oikeutta niissä päätöksissä, joissa se kuntalain ja hallintosäännön mukaan on mahdollista.