Kunnanhallitus, kokous 5.6.2023

§ 123 Kunnan ilmoitusten julkaiseminen toimikaudella 1.6.2023–31.5.2025

AurDno-2021-302

Valmistelija

  • Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa,​ jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu,​ sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Yleinen tietoverkko on ilmoitusten pääkanava. Kuntalaki jättää kunnalle laajan harkintavallan vapaaehtoisesta tiedottamisesta päätettäessä. Muun lainsäädännön edellyttämällä tavalla kunnan ilmoitustaululla julkaistaan jatkossakin valtion alue-​ ja paikallishallinnon viranomaisten ilmoituksia.

Hallintosäännön 6 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan viestintää ja tiedottamista. Kunnanhallitus hyväksyy yleiset ohjeet viestinnän ja tiedottamisen periaatteista. Kunnan ilmoitukset on Aurassa julkaistu julkisten kuulutusten ilmoitustaulun lisäksi kunnan verkkosivuilla sekä harkinnan mukaan Auranmaan Viikkolehdessä. Viran-​ ja toimenhakuilmoitusten sekä muidenkin ilmoitusten osalta hallintokunnat ovat  harkintansa mukaan käyttäneet myös laajempaa ilmoitusmenettelyä,​ mm. ilmoittelua ammattilehdissä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunnan ilmoitukset ja kuulutukset toimikaudella 1.6.2023 – 31.5.2025 julkaistaan kunnan verkkosivuilla ellei erityislainsäädäntö muuta edellytä.

Päätös

Liisa-Anneli Holmberg ehdotti, että kunnan ilmoitukset julkaistaan kuten tähänkin asti, eli Auranmaan viikkolehdessä julkaistaan ilmoituksia ja kuulutuksia. Jouko Vähä-Rahka kannatti ehdotusta.

Kalle Isotalo ehdotti alkuperäiseen päätösehdotukseen lisättäväksi "kunnanvaltuuston kokouskutsu julkaistaan Auranmaan viikkolehdessä". Jenni Päätalo kannatti ehdotusta.

Liisa-Anneli Holmberg veti ehdotuksensa pois. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen lisättynä Kalle Isotalon ehdotuksella.

 

Tiedoksi

Esihenkilöt, toimistosihteerit

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Tuulentie 1, Aura
postiosoite Auran kunta, Tuulentie 1, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - pe klo 9.00-15.00.